Zilverline

Vaihteeksi hyviä uutisia

7. toukokuuta 2020. Katkelma merkinnästä. Kirjoitettu yhdessä Rasmus Alsilan kanssa.
”Mitä – Rasmus, Rasmus, katso – Pikin varsa, se on, sillä on varsa. Pikillä on varsa, Tiina on laittanut ihan äsken kuvan.”
”Mitä?” Rasmus nauraa pärskähtää.
”Niin! Orivarsa.”
”Samana päivänä?”
”Niin!” hengähtää Josefina ja lähes kehrää onnellisuuttaan ja suukottaa poikaystävänsä vielä nuorekasta eikä tippaakaan vanhuudenveltostunutta poskea.

”Onnitteluni tästä, hm, iloisesta perhetapahtumasta”, Susanne Rosengård yhtäkkiä lausuu. Hänen tyttärensä hätkähtää vähäsen, ja jossakin hillittyjen ilmeidensä takana Susanne on huvittunut. Rauhallisesti rouva jättää nojatuolinsa ja astelee tilaa läsnäolollaan halliten huoneen ovelle. ”Tapaamme epäilemättä piakkoin aamiaisen äärellä.”

Häkeltyneet nuoret jäävät istua kököttämään hotellihuoneen sängylle. Sitten Josefina naurahtaa ja nojautuu halaamaan Rasmusta. Autuaasti hymyillen tyttö huokaa täydellä sydämellä:
”Varsoja! Voi että mä sitten rakastan varsoja. Isona mä ryhdyn hevoskasvattajaksi.”
» Lue lisää

(Tyhmän)rohkea

22. toukokuuta 2020. Katkelma merkinnästä. Kirjoitettu yhdessä Ava Pulkkasen kanssa.
Tietenkin Josefina on menettänyt sydämensä varsalle: kuinka voisi olla menettämättä? Pikkuori on juuri niin herttainen ilmestys kuin varsat voivat olla. Vaaleat jouhet ovat höttöiset ja alati pörröllään; epäsäännöllisen muotoinen tähtipiirto Josefinan mielestä persoonallinen ja hauska; ja tapa, jolla ori koikeltaa pitkillä varsajaloillaan sympaattinen. Sitä kutsutaan Simpaksi, ja toisinaan Stina saattaa sanoa sen olevan sittenkin Simpanssi, sillä puoliverivarsalla vaikuttaa olevan rutkasti pilkettä silmäkulmassa. Josefinaa hymyilyttää joka kerta, kun hän havaitsee varsan käytöksessä ja luonteessa jotakin samaa kuin sen puuhakkaassa, yltiöystävällisessä emässä. Pieni Simppa on ihan samasta puusta veistetty, Josefina arvelee. Se on meneväinen, iloinen ja rohkea.

Tietysti pieni määrä harkitsevaisuutta olisi myös hyväksi, sillä tyhmänrohkeus, jollaista Simppa alkaa jo ajoittain väläytellä, ei sentään ole toivottava ominaisuus hevosessa.
» Lue lisää

Hevonen on huoleton

9. elokuuta 2020. Katkelma merkinnästä.
Ei kai ihminen tarvitse paljon ollakseen onnellinen. Niin Josefina ajattelee katsellessaan laiduntavia hevosia. Hän viettää täydellistä kesäpäivää ja nauttii niin hellelukemista kuin Kaajapurojen tallin kotoisasta tunnelmastakin, joka levittäytyy tallin pihasta aina kesälaitumille saakka. Tammat ottavat rennosti, ja niin Josefinakin, joka hellii luokseen astellutta pikimustaa tammaa ja nauttii siitä, että saa taas olla kotona Kallassa Pikin luona.

Kaikkein rennoin on kuitenkin huimin harppauksin kasvanut varsa, joka lojuu silmät ummessa kyljellään heinikossa pienen matkan päässä. Josefinaa hymyilyttää: Simppa nukkuu sikeästi ja näyttää maailman onnellisimmalta pieneltä olennolta. Se on kasvanut korkeutta ja vankistunut silmissä. Poissa on ennen Saksaan lähtöä tutuksi tullut hontelo rimpula. Nyt orivarsa näyttää vahvalta, eikä sen liikkuminenkaan ole yletöntä hoippumista, siis silloin kun se ylipäänsä jaksaa spurttailla pitkin laidunta. Hellepäivät vaativat varmasti veronsa varsastakin, mutta Josefina ei ole Simpan hyvinvoinnista huolissaan. Sillä on erinomainen ruokahalu ja se juokin hyvin, ja laitumella hevosten on koska tahansa mahdollista hakeutua varjoon.
» Lue lisää

Yksi niistä päivistä

10. syyskuuta 2020. Katkelma merkinnästä.
Orivarsa on kasvanut. Se alkaa olla jo melko korkea, ja kaikesta päätellen siitä tulee ainakin paljon emäänsä korkeampi; tuskin kuitenkaan aivan isänsä mittainen, vaikkei sitä voi varmaksi vannoakaan. Hassulla tapaa on Ilveessä, kuten Josefina on alkanut sitä Simpan sijasta mielessään kutsua, yhtäkkiä ajoittain havaittavissa kepeää nuoren miehen charmia. Niiden hetkien vastapainona ovat tilanteet, joissa pikkuori hakee turvaa nysväämällä aivan emänsä kyljessä ja näyttää varsan perikuvalta. Vaikka Ilve onkin kovin rohkea, ei siitä pääse mihinkään, että se on yhä kovin kiintynyt emäänsä.

Pikkuori saattaa omaehtoisesti seikkailla välillä hyvinkin kauas emästään, mutta jos Piki viedään pois vastoin sen tahtoa, se aloittaa metakan. Josefina on harjoitellut varsan käsittelyä käytävällä Pikin ollessa karsinassa ja ottanut Pikin usein niin ikään käytävälle harjattavaksi varsan jäädessä vuorostaan karsinaan. Näköyhteyden turvin Ilve pysyy usein pitkään tyynenä, mutta joinakin päivinä se onkin levoton ja huutelee emänsä perään. Josefina miettii jo, mitä varsa tekisi, jos hän lähtisi ratsastamaan Pikillä ja jättäisi Ilveen talliin.
» Lue lisää

Ilve, ratsuhevonen

Keväällä 2024.
Hopeajouhi kestää kriittistä tarkastelua, Alexander Rosengård ajattelee. Yhdistelmä on toiminut: ori on sopusuhtainen sekoitelma vanhempiensa ominaisuuksia. Siinä on paljon samaa kuin laadukkaassa isäorissa, mutta sillä parannuksella, että Ilveen kaula on pidempi ja kevyempi kuin — kaikella kunnioituksella — töppökaulaisella Silverillä. Tietenkään Zilverline ei ole täydellinen hevonen, mutta hyvä ja laadukas.

On näppärää, että saa tällaisia hevosia talliinsa. Alexanderia ei hävetä tippaakaan, että hän keräilee kilparatsut kokoelmiinsa suhteilla. Ilveen on kasvattanut ja omistaa hänen tätinsä; Teddyn tarjosi hänen käyttöönsä sisaren aviomiehen bestman ja varsalaitumilla kasvavan Nellien Alexander järjesteli oman perheensä kasvatin omistavan Isabella Sokan kautta. Siinä on hänen uralleen jatkoa vuosiksi eteenpäin. Teddyllä voi alkaa nousta isompiin luokkiin, Ilve on jo jonkin sortin ratsuhevonen ja Nelliestä tulee sellainen seuraavaksi.

Tietenkään Alexanderia eivät kiinnosta baby stepsit hevostensa kanssa. Hän on rekrytoinut talliin toisen ratsastajan tekemään pohjatöitä nuorten, Ilveenkin, kanssa. Alexander katselee, kuinka Tristan ratsastaa Ilveellä. Se on aivan näppärä ori, tulevaisuudessa varmasti kiintoisa ratsu hänelle. Juuri nyt se saa kuitenkin aloitella uraansa Tristanin kanssa. Tyyppi on hänelle kiitollinen saamastaan upeasta mahdollisuudesta; kuvittelee varmaan, että tämä on nopea ja helppo ponnistuslauta pidemmälle uralla. Alexander tietää kokemuksesta, ettei alalla ole oikoteitä onneen.

Tristan ja Ilve

Keväällä 2025.
Tristan Holdener työskentelee melko mielellään Zoë Villigerille ja Alexander Rosengårdille. Toki, työpäivät ovat pitkiä, eikä palkka varmastikaan huimaisi monen hänen ystävänsä päätä, mutta Tristan on motivoitunut ratsastaja. Hän saa ratsastaa kiinnostavia nuoria, kilpailla ja pysyä jatkuvasti tavoitteellisen treenin maussa.

Zilverlinen kanssa Tristan on tehnyt yhteistyötä jo vuoden verran, ja alkaa todella tuntea kättensä jäljen hevosessa. Ilve on mukava ratsu. Se on energinen, notkea ja vikkelä, ja kun se hyppää, Tristanin on vaikea olla hymyilemättä. Joskus, kun hevoselle tulee kokemusta ja varmuutta, sillä voi vielä tehdä nopeaita ratoja. Luultavasti hevosessa riittää hyppyä huipulle saakka.

Tietenkään Tristan ei oleta, että hän itse pääsisi hevosen kanssa huipulle saakka kulkemaan. Hänhän työskentelee Alexander Rosengårdille, jolla on paitsi kunnianhimoa, myös täysi päätäntävalta tässä tallissa. Tristan toivoo ihmeen tapahtuvan: että joku hänen tuntematon kaukainen sukulaisensa potkaisisi tyhjää ja periyttäisi miljardiomaisuutensa kaukaiselle sukulaispojalleen, tai että hänellä kävisi tuuri lottoarvonnassa, tai että hän oppisi pokerihaiksi tai sijoitusneroksi. Tai että joku hyväntahtoinen ökyrikas hevosihminen alkaisi vain lahjoitella hevosia hänen ratsastettavakseen.

Sellainen hevonen kuin Ilve olisi Tristanista kiva. Nuori mies pitää hevosesta muutenkin kuin siksi, että se on laadukas ja lahjakas. Ilveessä on persoonaa ja huumorintajua. Sen kanssa päivät ovat valoisampia ja hauskempia. Hevosen hörökorvainen, kirkaskatseinen olemus sopivat hyväntuuliselle Tristanille.