Harkitsevainen Harlessie on kohtalaisen helppo nuori hevonen. Siinä ei oikeastaan vielä ole korostunut mikään luonteenpiirre hirvittävästi muita voimakkaammin: se ei ole rämäpäisen uhkarohkea, muttei säikky sätkähtelijäkään; se ei ole itsepäinen ja uhmakas muttei myöskään pelkkää muovailuvahaa; se on seurallinen, mutta ei sentään läheisriippuvainen. Jos Lexistä jotakin persoonallista tahtoo sanoa (muuta kuin erikoisen värin), niin huolestuessaan se hakee mieluusti turvaa ihmisistä. Arnen mielestä se on hyvä merkki. Jos hevonen on jo nuorena luottavainen, niin kyllä sen kanssa aikuisenakin jännityksen hetkistä selvitään.

Ratsukoulutuksessa Lexien selväksi vahvuudeksi on osoittautunut sen kiltteys. Tamma yrittää tehdä ratsastajalleen mieliksi silloinkin, kun jokin asia vähän jännittää tai epäilyttää sitä. Se ei ole ketterin mahdollinen hevonen, mikä varmasti osittain selittyy suurella koolla ja hitaalla kasvulla, ja sen tasapaino kehittyy vasta vähitellen paremmaksi. Pienten esteiden hyppelyssä Lexie on jo kehittynyt kovasti, eikä horjahtele enää kovin herkästi ristilaukalle tai tipahda kaarteissa raville. Tamman kanssa maastoillaan paljon, ja siinä puuhassa se onkin mukava. Lexie tykkää, kun se saa puksutella menemään pitkiä hiekkatienpätkiä ja käy reippaasti metsäpoluillekin. Seurassa Lexie on rennoimmillaan, mutta ei se mahdoton säikkyilijä ole yksinkään. Vain kerran se on porhaltanut ryminällä lähes kotipihaan saakka, ja silloin uhka oli ilmeinen: eräältä metsäaukiolta pilkahti laumallinen heijastinliivisiä päiväkotilapsia! Kauhistus!

Tjaa, ajatteli Arne sukua katsellessaan. Tiedäpä tuosta nyt sitten, onko hevosesta kenttäratsuksi. Vaikka tietääkö mistään varsasta koskaan mitään varmaa, ennen kuin se kasvaa aikuiseksi ja koulutus alkaa?

Joka tapauksessa ainakin emä Harriet V on Ylen Tärkeä Hevonen. Ei sillä tavalla, ettäkö se olisi mitellyt maailmanmestaruuskilpailuissa, mutta ystävänä ja kahden varsan emänä ja monien kokemusten ja muistojen hevosena. Harry on ollut pojan hevonen, ja aikojen saatossa siitä pojasta on kai jo tullut mies, mutta hevonen on pysynyt. Tallin väen monilla lempinimillä (kuten Harmaakorva) paiskoma Harry-tamma on suuri ja sympaattinen, vähän niin kuin tyttärensä Lexi, sellainen vähän hoopo ja höppänä mutta aina vilpittömän hyväntahtoinen. On se vähän säikkykin ollut, mutta kaikesta se on selvinnyt, paitsi esteiden ylittämisestä. Se seikka selvisi Lexin kenttäratsuksi ostaneelle Arnelle vasta jälkikäteen, ja silloin mies huokaisi syvään ja ajatteli, että tälle Susanne-vaimo vasta nauraisikin: entä jos koittaisi se päivä, kun esteratsastaja, -valmentaja ja -hevoskasvattaja ei saisi omaa kenttäratsunplanttuaan yli yhdestäkään puomista, koska se olisi perinyt emältään fobian?

No, sentään Lexin isä Mango Madness on kelpo hyppyhevonen. Ori on kilpaillut sijoittuen jopa 140:n senttimetrin esteluokissa, ja ollut kisapäivien väripilkku paitsi kirjavuutensa, myös innokkuutensa ansiosta. Mango todella pitää hyppäämisestä! Se on reipas ja motivoitunut ratsu, ja lisäksi se on hyvän käsiteltävyytensä vuoksi tallihenkilökunnan suosiossa, joten kauhuorista ei ainakaan tarvitse höpistä. Muilta osin Mango on aina vaikuttanut hyvin tyytyväiseltä elämäänsä, mutta yhtä asiaa se ei sentään jää tarkkailemaan lähempää: kotitallin pihamaita terrorisoiva karkaileva Amadeus Bonaparte -kukko kauhistuttaa Mango-parkaa aivan mahdottomasti. Ei sitä kyllä voi siitä syyttää. Mokoma lintu ei tiedosta omaa pientä kokoaan tai ei ainakaan anna sen rajoittaa uhittelujaan. Kyllä siinä sopii ison hevosenkin jo pötkiä pakoon.

Kenttäkuume nousee (pdf)
Pitkä ja polveileva prologi. Tarina siitä, kuinka takavuosien esteratsastaja hankki monen mutkan ja maan kautta kotimaisen kenttähevosen. Valmis. Lopullinen prologi päivitetty 5.8.2019.

Aikajana
Tarinallinen katsaus Lexin kasvuun ja eloon Arne Rosengårdin omistuksessa.