Perustiedot

W.G. Estelle
VH26-024-0045 || PKK7058
Walesinvuoristoponi, tamma
Syntynyt 5.1.2024 (reaali-ikääntyminen), Ruotsi
Säkäkorkeus 113 cm
Ruunikonpäistärikkö, sabino
Yleispainoitteinen näyttely- ja harrastusponi
Kasvattanut Wäsby Gård (WASB3767 / VRL-08179)
Omistaa Josefina & Rasmus Rosengård Alsila (VRL-05265 & VRL-11889)
Kotitalli Ruskamäen ratsutalli

Kuvaus

Voi pieni Stella. Se on ihan uskomattoman soma, niin kuin walesinvuoristoponeilla nyt on tapana. Muiden hevosten seurassa se on oikea lapanen, jota saa pomotella miten päin vain, ja se vain rakastaa laumakamujaan takaisin oikein täysillä. Stella ei mielellään jää viimeisenä yksin minnekään: ei tarhaan eikä talliin, eikä se maastolenkilläkään tahtoisi pitää perää yksinään. Stellasta näkee hyvin helposti, jos se on jännittynyt ja levoton, ja muutenkin poni on helposti luettava ja rehti. Siksi se on oiva opettaja sellaiselle, joka tahtoo virittäytyä ponin kanssa samalle aaltopituudelle ja opetella toimimaan hevosystävällisellä tavalla.

Stellasta tulee vielä rakastettu perheponi. Siitä on helppo pitää. Se on sympaattinen ja herkkä, kiltti ja aina sopuun pyrkivä. Sellaisena Stellaa kannattaa pitää vähän kuin kukkaa kämmenellä, ja lasten käsiteltävänä se on vain aikuisten valvonnassa — ei siksi, ettäkö se tekisi mitään tyhmää, vaan jotta pieniä käsittelijöitä voidaan ohjata toimimaan niin, ettei poni suotta stressaannu. Varsinaista kilpaponia Stellaa ei välttämättä tule, ellei se iän myötä kasva itsevarmemmaksi ja rohkeammaksi, sillä muutokset ja matkustelu ovat herkälle ponille kuormittavia ja vaikuttavat ruokahaluun ja hyvinvointiin.

Sukutiedot

Päiväkirja

Jossakin kaukana se asuu: soma pieni ponivarsa, vain parin viikon ikäinen. Sen emä on hyvä emä, vaikka onkin toisinaan kiinnostuneempi ruoasta kuin siitä, missä oma jälkikasvu oikein viipottaa. Varsa tekee emän elämän helpoksi olemalla läheisyydenkaipuinen. W.G. Estelle ei juurikaan viipota, ja jos se johonkin emänsä rinnalta lähteekin, kyllä se palaa aina pian takaisin. Varsalla on lähes päivälleen saman ikäisiä kavereita tarjolla, ja vielä joskus se uskaltautuu niiden kanssa leikkimään enemmänkin, mutta toistaiseksi Estellestä on ihan mukavaa nysvätä emän kyljessä. Ja sitten kun se lopulta ystävystyy päivää nuoremman Bettina-varsan kanssa, niistä tulee erottamattomat — kunnes varsojen vartuttua koittaa vieroituksen ja molempien pikkutammojen muuton aika, ja Estelle taitaa ikävöidä Bettinaa jonkin aikaa.

Pikkuruisesta Estellestä on kasvanut... No. Olisi tosi mukavaa sanoa, että superupea kaunokainen, mutta juuri tällä hetkellä se on vähäsen hassun näköinen. Paksu talvikarva tekee vuosikkaasta pulskan ja raskasrakenteisemman näköisen kuin se oikeasti onkaan, ja kaiken sen rinnalla siro pää näyttää mitättömän pieneltä. Pikkuponi on takakorkea kuin mikä, minkä soisi toki tasaantuvan kasvun myötä. Joka tapauksessa Estelle on kai aivan tyytyväinen elämäänsä. Joksikin aikaa sen perusturvallisuuden tunne järkkyi syvästi, kun se joutui eroon emästään ja muutti uuteen kotiinsa, mutta kun uudesta kodista tuli tuttu koti, Estelle totesi taas, että elämä on ihan mukavaa. Se viettää päivänsä suuressa, mäkisessä ja metsäisessä pihattotarhassa pienen lauman kanssa. Laumaan kuuluu sen lisäksi neljä ystävää, welshponeja eri sektioista, ja ne ovat kaikki nuoria tammoja. Porukan pienimmäisinä Estelle ja toinen A-sektion poni Brita pitävät tiiviisti yhtä. Britasta on ehkä tullut Estellen uusi Bettina.

Joululahjaostos itselle ja syntymättömälle vauvalle — kai ensimmäistä ponilöytöä, W.G. Estelleä, voisi pitää sellaisena. Mutta toinen poni on vähän vaikeampi perustella Rasmukselle, ja sitten taas ei kuitenkaan kovin vaikea.

"Poneilla pitää olla seuraa toisistaan", Josefina sanoo. "Stella saa Tillistä kivan pihattokaverin. Ei sen kanssa voi mitään isoa hevostakaan pikkuponipihattoon laittaa."
"Niin kai", Rasmus huokaisee tietäen, ettei tämä ole taisto, jonka hän voisi voittaa. Ja toisaalta... vauva syntyy pian ja vauvasta kasvaa lapsi ja lapsella on oltava poni, tietenkin, ja ponin – tai kaksi – voi tietysti ostaa myös etukäteen kasvamaan. Varsana walesinvuoristoponit maksavatkin vähemmän kuin valmiiksi koulutettuina lastenponeina, ja onhan heillä osaamista laitella ponit ratsastusvalmiuteen. Ne ovat kelpo iässä jo sitten kun esikoinen tulee kunnolla ratsastusikään, nuoremmista puhumattakaan — siis sikäli mikäli Rosengård Alsilat nyt aivan villiintyvät ja innostuvat useammankin lapsen hankkimaan. Rasmus hieraisee niskaansa epävarmana. Kun nyt selviäisi yhdestä ensin, oppisi sille isäksi.

Josefina on suloinen intoillessaan poneista, ja suloisia ovat ponitkin. Onhan Rasmus nähnyt niistä kuvia ja videoita, ja sukutaulut, ja suvut ovat laadukkaat kuten Josefinan valikoimilta poneilta voi odottaakin. Eikä Rasmus voi kiistää sitä, etteikö vaimon puheissa olisi järkeä: hyvähän se on, jos pikkuponeista on seuraa toisilleen. Hevoset tarvitsevat lajitoverin seuraa, ja Stella ja Tilli kuulostavat paremmalta matchilta keskenään kuin ensiksi ostettu Stella ja mikä tahansa heidän isoista, energiaa puhkuvista puoliverisistään. Morriksenkaan kaveriksi ponitammaa ei voi laittaa, ellei tahdo ryhtyä ponikasvattajaksi, eikä Morris tietysti ole heidän omansa. Se voi teoriassa muuttaa koska tahansa pois tallista. (Tavallaan Rasmus toivoo, että poni muuttaa pois tallista. Se on aika pahatapainen ja rasittava.)

"Onhan tämä nyt ehkä vähäsen hätiköityä", vaimo myöntää yhtäkkiä miedosti häpeileväisen oloisena. "Ostaa nyt poni lapselle, joka ei ole vielä syntynytkään, saati että tietäisi yhtään innostuuko se edes poneista!"
"Innostuu tietty", Rasmus vakuuttaa vuorenvarmana ja vakuuttaa: "Meidän geeneillä pidän muita vaihtoehtoja tosi epätodennäköisinä."

Loppujen lopuksi heidän kummankin elämän alkutaipaleen rakkaimmat muistot liittyvät poneihin, jotka ovat saatelleet heidät hevosharrastuksen alkuun. Siitä harrastuksesta onkin kehittynyt työ, ammatti ja koti. Sitä Rosengård Alsilat eivät sentään lapseltaan (lapsiltaan? lapseltaan? lapseltaan) odota, mutta ei kai siitä mitään haittaakaan ole, jos pihatossa kasvaa kaksi sievää pientä ponia.