Susinevan puoliverikasvatit
Nimi: Kallan Fallfudge "Karkki" Rekisterinumero: VH18-031-0249 | PKK2494
Syntymäaika: 13.10.2017, 9v Kasvattaja: Auburnin kartano
Rotu: Suomalainen puoliverinen Omistaja: Daniel Susineva (VRL-05265)
Sukupuoli: Tamma Käyttötarkoitus: Kouluratsu, kilpailee
Säkäkorkeus & väri: 172 cm, voikko Koulutustaso: Grand Prix

Varsakuva © Amanda Sokka / Auburn Estate

"Daniel? Onko sulla huono olo?" Lynn huolestui.
"Ei. Mutta mä - mä olen tehnyt ison virheen. Mä olen aivan kauhean pahoillani." "Mistä sä puhut? Daniel? Mitä sä olet tehnyt?"

Daniel veti värisevästi henkeä ja valmistautui häivyttämään huolestuneen ja hämillisen ilmeen pois edessään seisovan vaalean naisen kasvoilta. Tilalle tulisi epäilemättä pettymys, ehkä kiukku.
"Me käytiin eilen Amandan kanssa tallissa ja mä luulen, että mä, tota. Lynn, mä olen tosi pahoillani, mutta mä taisin - mä taisin ostaa hevosen. Varsan."
Lynn tuijotti miestään typertyneenä.
"Sä teit mitä?"
"Mä annoin Amandan myydä mulle hevosen."
"Daniel!" Lynn kirahti ja Daniel vääntelehti neuvottomana hänen edessään.


Kyllä muuten kannatti järkyttää (silloista) vaimoa lievästi alkoholin vauhdittamalla ostopäätöksellä. Karkista kasvoi kaunis tamma, joka varsoi nuorena ennen kilpauran pääsyä täyteen vauhtiin ensimmäisen upean varsansa. Sittemmin tamman kanssa on keskitytty kouluratsastuskilpailuihin, ja sen kanssa kurkotellaan jo Grand Prix -luokkia. Kilpauran jälkeen Daniel aikoo pitää hevosen itsellään siitostammana.

Saavutukset

Finest Foal 2018
Finest 2019
KTK-III 2019
KRJ-por. taso 10/10

Karkki on virkeä ja puuhasteleva hevonen, joka on vain harvoin aloillaan. Vilkas voikko on tallin henkilökunnan keskuudessa varsin pidetty hevonen, vaikka välillä sen ympärillä muka huokaillaankin kyllästyneinä jatkuvaan hörheltämiseen. Hevonen on kuitenkin aina hyväntuulinen ja valmis ottamaan vastaan rapsutuksia, ja sen kanssa on ihan huisin kiva unohtua hetkeksi ihan vain hengailemaan, jos työpäivän aikataulu suinkin antaa myöten. Uteliaskin Karkki on, aina siinä määrin, että se saattaa joskus stoppailla taluttaessa, koska sen nyt vaan on aivan pakko saada tutkia jotakin uutta talliympäristöön ilmestynyttä artefaktia. Nuorena uteliaisuuteen sekoittui melko voimakasta epäluuloa, mutta Karkki on ehkä tullut elinvuosiensa aikana viisaana hevosena siihen tulokseen, että koska mikään eriskummallinen asia ei vielä ole osoittautunut kuolettavaksi, tuskin niin käy nytkään. Voi olla, että tämä vuosien mittaan kehittynyt arjen viisaus olisi villihevoselle tyhmyyttä, mutta omaksi onnekseen Karkki on mitä kesyin kouluhevonen.

Karkin kanssa asioista ei tule ongelmaa, jos ei niistä sellaista tee. Sen kanssa kisamatkoja suunniteltaessa on eduksi muistaa muutamat perusseikat: 1) se ei tahdo mennä autoon ensimmäisenä, mutta hevoskaverin jo odotellessa kopissa lastaaminen ei ole mikään ongelma, 2) se on uskomattoman taitava purkamaan lettinsä, joten on ihan turha laittaa niitä "hyvissä ajoin" valmiiksi, 3) ensimmäinen minuutti-pari verryttelyssä kertoo pettämättömän tarkasti, missä tunnelmissa kyseisenä kisapäivänä ollaan. Jotenkin selittämättömästi Karkki yhä tänäkin päivänä joskus muistaa, että toisinaan kisapaikkoja nyt vaan on syytä vähän jännittää. Sanotaan, että noin 85% ajasta se on täysin cool ja pro dressage horse, mutta sitten kun sattuu mörköpäivä kohdalle, on turha odotella huippuprosentteja kouluradoilta. Silloin päivä sujuu kaikkien kannalta mukavimmin, jos hevosta ei lähdetä prässäämään korkeiden pisteiden perässä, vaan keskitytään tasaisuuteen ja yritetään pitää hevosen mieli pelissä mukana.

Lähtökohtaisesti Karkki on miellyttävä ratsastaa, siis silloin, kun se ei muista että sillä oikeastaan on aika vilkas mielikuvitus. Ehkä suurimpia "tyyppivikoja" tässä hevosessa on pursuilevasta energiasta seuraava ajoittainen hätäisyys, jota on ratsukoulutuksen edetessä työstetty työstämästä päästyään. Rennossa mielentilassa Karkki tekee ihan mitä vain juuri niin kuin pyydetään, ja kun sitä silittelee kiitokseksi hyvästä työskentelystä, se näyttää maailman tyytyväisimmältä itseensä. Kaiken vilkkauden alta löytyy hitsin voimakas halu olla mieliksi ja suoriutua töistä hyvin.

Sukutiedot

i. Ephemeral Vergesscliche Denken
172cm voikko oldenburg
VH-tunnus | PKK-ID
ii. Lebenslang Qual
175cm cremello oldenburg
KRJ-II | VH-tunnus
iii. I Am Giving Up evm
173cm cremello oldenburg
iie. Glücklich Steinbock DEU evm
173cm voikko oldenburg
ie. Forget It Dear
165cm tummanruunikko oldenburg
KRJ-II | VH-tunnus
iei. Believe Or Not evm
175cm tummanruunikko oldenburg
iee. Stolen Morals evm
172cm mustanruunikko oldenburg
e. Audrey v. Helmwald
161cm punarautias hannover
VIP MVA Fn, KTK-II
VH-tunnus | PKK-id
ei. Armin
168cm punarautias hannover
KRJ-I, YLA3, KTK-III
VH-tunnus
eii.Prince Charming evm
168cm rautias hannover
eie. Armee Brilliante evm
172cm tummanruunikko hannover
ee. Prada II
167cm tummanruunikko hannover
KRJ-I, KTK-II
VH-tunnus
eei. Sandmann evm
164cm ruunikko hannover
eee. Prada evm
169cm mustankimo hannover

Sukuselvitys

Karkilla on kaksi polvea sukua virtuaalimaailmassa. Sen isää on kuvailtu haastavaluontoiseksi, mutta vastapainona Ephemeral Vergessliche Denkenin kovemmalle luonteenlaadulle toimii maailman lempein emätamma, Audrey v. Helmwald. Tämä punarautias tamma on II-palkinnolla kantakirjattu GP-tason kouluratsu, joka polveutuu Kouluratsastusjaoksen laatuarvostelussa I-palkinnon saavuttaneista vanhemmista.

Jälkeläiset

04/2019 fwb-t. Sinevan Butterscotch, Finest Foal & KV-II. i. Sinevan Bavardi. Omistaja Kiia Kalliokoski (VRL-05175).
02/2020 fwb-t. Sinevan Milkiwej. i. Zodiac.

Astutetaan seuraavaksi orilla Sinevan Silencio. Varsa tulee myyntiin.
Kisakalenteri

KRJ

00.00.0000 Paikka luokka tulos
00.00.0000 Paikka luokka tulos
00.00.0000 Paikka luokka tulos
00.00.0000 Paikka luokka tulos
00.00.0000 Paikka luokka tulos
00.00.0000 Paikka luokka tulos
00.00.0000 Paikka luokka tulos
00.00.0000 Paikka luokka tulos

PKK

00.00.0000 Paikka luokka tulos
00.00.0000 Paikka luokka tulos
00.00.0000 Paikka luokka tulos
00.00.0000 Paikka luokka tulos
00.00.0000 Paikka luokka tulos
00.00.0000 Paikka luokka tulos
00.00.0000 Paikka luokka tulos
00.00.0000 Paikka luokka tulos
Valmennukset
25.6.2019: Petri Keinäsen kouluvalmennus

Kirjoittanut omistaja
"Joo-o, on se jo parempi! Tahti säilyy, eikä tarvitse puskea. Saanut voimaa", linjasi Petri Keinänen, ja Daniel nyökkäsi, niin kuin ei olisi kuullut mitään uutta vaan vain vahvistuksen sille, minkä jo tiesi. Danielilta liikeni kaikki kunnioitus ja arvostus pitkäaikaiselle valmentajalle, eikä hän olisi täysin valmennuksettomalle tuuliajolle kuuna päivänä heittäytynyt. Miehen oma visio kouluratsuista ja niiden kouluttamisesta alkoi kuitenkin olla jo kylliksi vankka, että hän saattoi hakea Petri Keinäseltä lähinnä kollegiaalista tukea ja vahvistusta omalle ajattelulleen gurumaisen tienviittomisen sijaan.

"Sille on tekeytymässä aika kiva passage. Töitä on tehty", Petri arveli, ja siihen Daniel ei enää edes nyökännyt, sillä se sentään oli itsestäänselvä asia. Danielin elämään ei juuri muuta mahtunutkaan kuin työntekoa: ellei hän istunut hevosen selässä, hän valmensi, tutki sukuyhdistelmiä ja katseli keväällä ja alkukesästä varsoneiden tammojensa perään. Karkki ei ollut miehen ainoa aktiivitreenissä oleva hevonen, joka oli tekemässä luokkanousua aina vaativampiin luokkiin, joten kilpailuviikonloppujakin piisasi kesäisessä kalenterissa.

"Tee mulle laukanvaihdot, hmm, joka kolmannella niin nähdään, missä niiden kanssa tällä hetkellä menette", Petri vielä vaati.

Daniel esitti Karkin vaihtosarja sellaisina kuin ne sillä hetkellä olivat. Hevonen työskenteli ahkerasti, ja kouluratsastaja pohti kuumeisesti: takoako kisauraa nyt niin pitkälle kuin irtoaisi, vai pitäisikö jossakin vaiheessa taas harkita varsantekoa? Suvunjatkaja Karkista hänen tallistaan vielä kuitenkin puuttui.

12.3.2020: Peter Lastrongin kouluvalmennus

Kirjoittanut omistaja
"Jaha, jassoo, hmm, tahtia voisi, niin juuri", mumisi arvon herran Lastrong, ja Anmarin hampaat olivat vähällä kirskahtaa halki.

Anmari Franssi ei pitänyt sitten alkuunkaan tällaisesta valmentajatyypistä. Peter Lastrong oli niitä ihmisiä, jotka ikään kuin selostivat luontodokumentinomaisesti päänsäsisäistä maailmaansa. Yksikään ajatus ei taatusti jäänyt äännähtämättä, ja se oli aivan järjettömän häiritsevää silloin, kun yritti saada siitä tajunnanvirrasta irti järjellistä opastusta. Karkin kanssa kismitti vielä enemmän kuin aiemmin nuorten hevosten kanssa höntsäillessä: Anmari ei ollut aikoihin startannut Grand Prix -luokkaa kilpailuissa, sillä tasolle riittävää hevosta ei ollut ollut käytettävissä. Nyt Danielilta oli hellinnyt vihreä valo kilpailukauteen Karkin kanssa, sillä tamman varalle ei ollut ajankohtaisia astutussuunnitelmia.

Etäisesti Anmarin keho muisti, kuinka ratsastaa säntillinen siirtymä siksak-sulkutaivutuksesta seuraavaan, mutta jossakin tökkäsi. Ajoitukset tuntuivat välillä epätäsmällisiltä: joko hän oli hieman hevostaan hitaampi tai aavistuksen sen edellä, ja sitten kaikki meni jo plörinäksi, eikä tuosta halvatun valmentajasta ollut Anmarille mitään apua.

Sössittyään vielä yhden siksakin Anmari kaipasi Daniel Susinevaa. Heillä kahdella klikkasi tässä mielessä niin hirvittävän hyvin: molemmat tahtoivat puhua ja kuulla puhuttavan vain olennaiset asiat ja molemmat pyrkivät hevostensa kanssa äärimmäiseen pedanttiuteen ilman turhia apuja. Työnantajaansa ajatellen Anmari nollasi tilanteen Karkin kanssa, teki siirtymän keskilaukkaan ja kokosi taas, kiersi kentän ja ratsasti taas pituushalkaisijalle.

"Ja, hyvä ja yksi askel liikaa, laske tarkkaan seuraava, toimi nyt, oikein, ja laske, ja vaihtuu, jaaa, oikein", Peter Lastrong esitti harvinaisen skarpin kommenttiraidan lähestulkoon onnistuneen linjan taustalla.

Anmari ratsasti Karkin käyntiin ja sulki pieneksi hetkeksi silmänsä. Kyllä tämä tästä. Paketti alkoi olla kasassa, mutta kilpailuissa kaikki olisi viimeistelystä ja suoritusvarmuudesta kiinni.

Muut päiväkirjamerkinnät
13.10.2017: Suolaisia kyyneleitä ja kermakaramelleja

Kirjoittanut kasvattaja
Kännykkä värisi ja soi valkoisella, maalaisromanttisella antiikkiyöpöydällä. Amanda käänsi kylkeään ja mutisi puoliunessa kirosanoja: oikeasti, kuka kehtasi soittaa tähän aikaan? Perijätär pyyhki kultaisia kiehkuroita naamaltaan ja nosti vaaleanpunaisen unimaskin silmiltään nähdäkseen, mitä iPhonen näytöllä luki. Amanda siristi silmiään. Isbe. Nainen päästi syvän haukotuksen ja hieroi toisella kädellä ohimoaan - syyn blondin unien katkaisemiseen tulisi olla hyvä. Ei, vaan erittäin hyvä. Perijätär painoi vihreää luuria päästäen tyytymättömän ja unisen murahduksen vastaukseksi.

"Amanda, Armi varsoo", hätääntynyt ääni toisessa päässä ilmoitti. Blondi käänsi kylkeä sängyssä, eikä keskeytetyiltä uniltaan pystynyt heti rekisteröimään informaatiota.

"AMANDA, SE VARSOO NYT", ja kuin salama kirkkaalta taivaalta, Amanda ymmärsi mistä oli kyse. Isabellan ääni ei kuitenkaan ollut onnellisen hoputtava, vaan käskevä ja pelonsekainen. Perijätär ei saanut vastattua mitään, vaan heitti iPhonen sulkematta puhelua jonnekin pehmeiden samettilakanoiden sekaan. Varsa, se oli tulossa nyt. Tänään. Heti. Amanda hyppäsi sängystään vauhdilla napaten mukaansa ainoastaan valtavalta nojatuolilta hupparin sekä yöpöydältä ponnarin. Kaikki tapahtui kuin hidastetussa filmissä: perijätär kiskoi pitkät hiuksensa nutturalle, samalla kun juoksi kartanon portaikkoa kohti aulaa huppari kainalossaan. Ajatukset eivät olleet selkeitä, vaan sumeita, nopeasti ohi lipuvia kauhukuvia kaikesta siitä, mitä oli mahdollisesti tapahtunut tai tapahtumassa. Ajatuksissaan Amanda unohti viimeisen portaan, ja kaatui vauhdilla alas marmorilattialle. Perijätär ulvahti, mutta kampesi itsensä nopeasti ylös - lyhyissä unishortseissaan nainen huomasi verta vuotavan polvensa, muttei välittänyt. Mitä mä sanoin sulle A, Amanda mietti tuntiessaan kyyneleen kihoavan silmäkulmaansa. Sulla piti olla homma hallussa...

"MITÄ TAPAHTUU MISSÄ SE ON?", Amanda kiljui saapuessaan talliin ja nähdessään Armin tyhjän karsinan. Tallilla oli täysin hiljaista, eikä perijättärellä ollut mitään hajua kellonajasta. Ulkona oli hämärää, joten ei yö, joten varmasti hyvin aikainen aamu. Blondi juoksi tyhjässä tallissa hätääntyneenä avaten huoneiden ovia - toimisto, rehuhuone, satulahuone... Kaikkialla oli kuoleman hiljaista. Nainen oli juuri syöksymässä käytävälle ja suuntaamassa ulko-ovelle, kun Isabella juoksi kalman kalpeana vastaan.

"Amanda", brunette sai hengästyneenä sanottua.
"Vihdoin, Armi varsoo tarhassa, Anna on siellä ja kaikki ei ole hyv...", Isabella ei saanut sanottua loppuun, kun Amanda ampaisi kumisaappaissaan, unishortseissaan ja päälleen kiskomassa hupparissaan juoksuun, töytäisten siskonsa samalla sivuun.
"Haen tarvikkeita", Isabella huusi ulos viilettävän Amandan perään, suunnaten sitten satulahuoneeseen.

Kylmä syystuuli piiskasi blondin kasvoja, kun tämä juoksi adrenaliinin kohistessa suonissaan. Isabellan sanat olivat olleet pahinta myrkkyä perijättären korville - kaikki ei ole hyvin. Niin brunette oli ollut sanomassa. Amanda näki nelostarhan jo siintävän edessään, ja kuuli tuskaista hirnuntaa.
"MITÄ TAPAHTUU", blondi huusi tuntiessaan sydämensä repeävän kohta ulos rinnastaan. Anna rauhoitteli rautiasta tammaa, kun se kuopsutti maata, kävi makaamaan ja nousi välittömästi taas ylös. Hani ravasi ympäri tarhaa höristen ja lietsoen paniikkia ympärilleen: Amanda hidasti vauhtia ja tajusi, ettei ollut pelostaan sokeana ja kuurona ymmärtänyt, minkälainen kaaos tallipihalla vallitsi. Kaikki olivat levottomia.

"Amanda, ota Hani kiinni, nyt!", Anna näki kauhusta kankean serkkunsa, mutta loi tähän määrätietoisen katseen: nyt oli toimittava. Amanda ei edelleenkään ymmärtänyt, mistä tässä kaikesta oli kyse, mutta alittaessaan tarhan aidan, ei epäröinyt toimia.
"Pidä siitä kiinni", Anna sanoi tasaisella äänellä, joka kuitenkin särisi hieman. Violettipään asenne oli kuitenkin rautaisen ammattitaitoinen, joten perijätär päätti totella. Hani ravasi tarhan aidan viertä viskoen pientä ponin päätään, joten Amanda päätti pysähtyä kirjavan reitille. Luojan kiitos Minka oli tehnyt ponin kanssa ensiluokkaista työtä, ja pelkkä hupparin taskujen penkominen huijausmielessä sai tämän kiinnostuksen heräämään. Kiinnostuneen ponin tullessa Amandan vierelle, tämä tarttui sitä otsatukasta ja piti sitä paikoillaan. Jäänsinisillä silmillään perijätär katsoi Annaa ja Armia vain nähdäkseen, että tamman hännän alta roikkui punainen, nukkainen kalvo. Amanda veti terävästi henkeä. Heillä oli kiire.

Isabella oli ilmestynyt tarhan ulkopuolelle ja heitti siskolleen ponin riimun välittömästi. Amanda pujotti sen kirjavan päähän, että sai tästä paremman otteen.
"Saitko sen puhkaistua", Isabella kysyi Annalta huolestunut ilme kasvoillaan, ojentaen tälle saksia.
"Joo, sain. Mutta Armi ei varso tänne tarhaan, liian levotonta. Se pihtailee. Varsomiskarsinaan on tosi lyhyt matka, talutetaan se sinne, vaikka sitten riskillä", Anna sanoi reippaalla äänellä ja Isabella nyökkäsi myöntymisen merkiksi. Amanda ei tuntenut enää kehoaan, vaan tuijotti hievahtamatta rautiasta tammaa, joka hikosi ja liikehti levottomasti.
"Amanda, tule sitten perässä", Anna sanoi, napaten rautiaan tamman riimunnaruun kiinni ja lähtien taluttamaan tätä kohti porttia. Armi näytti kamalalta ja liikkuminen vaikealta.

Kun Isabella, Anna ja Armi olivat hävinneet talliin, seisoi Amanda yhä hievahtamatta tarhassa kirjavan ponin vieressä. Kuolisiko varsa? Kuolisiko Armi? Mitä oli edes tapahtunut? Hani viskoi levottomasti päätään, jolloin perijätär havahtui ajatuksistaan. Maassa lojui Armin loimi sekä runsaasti veristä eritettä, eikä Amanda ymmärtänyt mihin se edes liittyi. Tämä oli viimeinen kerta, kun blondin hevonen saisi varsan. Jos saisi edes nytkään. Nainen otti riimun Hanin päästä, loimen maasta ja lähti kiireesti alittaen tarhan aidan talliin.

"Amanda", Isabella sai sanottua varsomiskarsinan ulkopuolelta. Naisella oli käsissään betadinepullo, pinteleitä ja puhdistustarvikkeita. Blondi nielaisi astellessaan kohti karsinanovea: sisältä kuului puuskutusta, levottomia hörähdyksiä sekä hiljaista, lempeää tsemppausta.
"Soo, hyvin menee", Anna kuiskutteli tammalle, samalla kun auttoi vetämään varsaa supistuksien tahdissa ulos.
Rautias makasi hikisenä kuivikkeiden seassa ja hirnahti kimeästi. Yhtäkkiä Anna lopetti vetämisen. Amanda tuijotti tapahtumaa kyyneleet silmissään ja muisti, ettei ollut hengittänyt vähään aikaan. Perijätärtä pyörrytti.

Pieni, vaalea varsa valahti kuivikkeille. Se oli liikahteli vaimeasti ja minuutit tuntuivat ikuisuudelta. Armi puuskutti ja kaikki kolme, Isabella, Anna ja Amanda, tuijottivat pientä uskaltamatta sanoa ääneen mitään. Sinä hetkenä kartanon maat täyttyivät odotuksesta - ja toivosta. Lopulta varsa liikkui niin, että se nousi pitkine etujalkoineen rintakehänsä päälle. Anna hymyili helpottuneena ja tarkisti varsan navan.
"Annatko isbe sitä laimennettua betadinea, puhdistetaan napa ja sieraimet", violettipään ääni tärisi. Isabella nyökkäsi ja ojensi pullon sekä puhdistusliinoja.

***

Amanda istui varsomiskarsinan edessä kahvikuppi kädessään ja tärisi.

"Hei, kaikki on hyvin", Isabella oli juuri saapunut tallituvasta, ja istahti siskonsa viereen käytävälle. Brunette nojautui Amandaan kiinni ja hymyili.
"Ei kukaan osannut odottaa tällaista, siksi Anna vei Armin aamulla tarhaan. Mitään merkkejä varsomisesta ei ollut: mittasin illalla ruumiinlämmön, utareet olivat normaalit ja häntäkään ei ollut löystynyt. Armi tosiaan halusi yllättää meidät", Isabella yritti lohduttaa edelleen järkyttynyttä blondia, joka tuijotti tyhjyyteen lasittuneilla silmillään.
"Ja kukaan, ei kukaan, voi sille mitään, jos istukka irtoaa ennen aikojaan", brunette lisäsi, halaten kahvikuppiaan tiukasti pitelevää siskoaan. Amanda mumisi jotain epämääräistä vastaukseksi, huokaisten sitten raskaasti.
"Pääasia että varsa voi hyvin. Ja jestas miten kaunis tamma se onkaan", Isabella hymyili lumoutuneena. Varsa oli noussut puolessa tunnissa jaloilleen, imi tyytyväisenä maitoa ja Armi oli osoittaunut väsymyksestä huolimatta upeaksi emäksi. Sitä kukaan tallilla ei ollut edes epäillyt.

"Paljonko kello on", Amanda sai sanottua, nojautuessa tiukemmin Isabellaa vasten. Siskon myötätunto ja lohdutus tuntui todella tärkeältä juuri sillä hetkellä.
"Kymmenen", Isabella vastasi. Oli kulunut muutama tunti siitä, kun koko episodi oli alkanut. Brunette alkoi kaivaa taskujaan, ja nappasi sieltä rapisevan, Britannian lipuin koristellun paperipussin.
"Sinun on korkea aika mennä vaihtamaan jotain lämmintä päälle ja puhdistaa tuo haava", nainen naurahti katsoessaan Amandan kananlihalla olevia jalkoja sekä veristä polvea. Blondi hymähti. Todentotta - kaikki oli ollut niin sekavaa, ettei kipu tai kylmyys ollut tuntunut miltään.
"Tässä, ota fudgea. Verensokeri on ihan hyvä saada nousemaan tämän jälkeen", Isabella ojensi kermanväristä karkkia Amandalle. Blondi nappasi kermaherkun käteensä ja alkoi syömään sitä nautinnollisesti. Todentotta, sokeri maistui sillä hetkellä taivaalliselta.

"Sellainen perjantai 13. päivä", Anna saapui siskosten eteen hymyillen. Amanda hymyili huojentuneesti serkulleen.
"Kiitos, olet enkeli", blondi sai sanottua, nousi Isabellan vierestä ja ryntäsi halaamaan violettipäätä. Häkeltyneenä Anna vastasi halaukseen ja nauroi.
"Ei tarvitse kiittää. Mutta fudgea voin kyllä ottaa, sopii uuden tulokkaan väriinkin kuin nenä päähän", tallimestari virnuili nähdessään Isabellan kädessä olevan paperipussin. Brunette naurahti ja ojensi Amandan syleilystä irti päässeelle Annalle kermakarkin. Blondi käveli karsinan ovelle jääden miettimään violettipään sanoja: saman värinen kuin... fudge.

"Tiedättekö...", Amanda aloitti. "Olin ajatellut varsalle nimeksi jotain syksyistä, ehkä vaahteran väreihin liittyvää tai jotain sellaista. Mutta nyt minusta tuntuu, että tiedän tasantarkkaan, millä nimellä tätä kaunotarta kutsutaan", blondi hymyili huojentuneesti. Isabella ja Anna katsoivat toisiaan, odottaen jännittyneenä mitä perijätär oli päättänyt.

Amanda laittoi viimeisen palan fudgea suuhunsa ja mumisi samalla mussuttaen: "Kallan Fallfudge. Karkki."

4.11.2019: Tilaisuus tekee

Kirjoittanut omistaja. Katkelma tarinasta.

Vasta aamulla se iski hänen tajuntaansa.

He olivat jo matkalla aamiaissaliin, kun Daniel yhtäkkiä pysähtyi kuin seinään. Muistikuvat eilisillalta vyöryivät selkeinä hänen tajuntaansa. Hän ja Amanda Auburnin hulppeassa tallirakennuksessa sillä välin, kun muu väki juhli kartanon suojissa. Lynn havahtui huomaamaan, ettei Daniel enää kävellyt hänen rinnallaan kohti aamiaissalin sisäänkäyntiä. Kääntyessään katsomaan taakseen Lynn kohtasi kummastuttavan näyn: Daniel seisoi kuin käytävälle juurtuneena muutaman askeleen päässä ja tuijotti vaimoaan kivettynein, kalvakoin kasvoin.

"Daniel? Onko sulla huono olo?" Lynn huolestui.
"Ei. Mutta mä - mä olen tehnyt ison virheen. Mä olen aivan kauhean pahoillani."
"Mistä sä puhut? Daniel? Mitä sä olet tehnyt?"

Daniel veti värisevästi henkeä ja valmistautui häivyttämään huolestuneen ja hämillisen ilmeen pois edessään seisovan vaalean naisen kasvoilta. Tilalle tulisi epäilemättä pettymys, ehkä kiukku.

"Me käytiin eilen Amandan kanssa tallissa ja mä luulen, että mä, tota. Lynn, mä olen tosi pahoillani, mutta mä taisin - mä taisin ostaa hevosen. Varsan."

Lynn tuijotti miestään typertyneenä.
"Sä teit mitä?"
"Mä annoin Amandan myydä mulle hevosen."
"Daniel!" Lynn kirahti ja Daniel vääntelehti neuvottomana hänen edessään.

Hetken aikaa pariskunta tuijotti toisiaan hyytävän hiljaisina. Sitten nuori vaimo kääntyi kannoillaan ja kumartui äkillisen raskauspahoinvoinnin yllättämänä antamaan ylen lähimpään kukkapurnukkaan. Perse, voihkaisi Daniel mielessään ja hänen teki yhtäkkiä kovasti mieli oksentaa niin ikään. Se johtui kuitenkin voimalla päälle rysähtäneestä krapulasta eikä hänen sisällään kasvavasta olennosta, eikä hänen yökkäämistään olisi saatu selitettyä yhtä hyväksyttävästi kuin hänen puolisonsa. Niinpä Daniel joutui seisomaan tuskissaan käytävällä, hikikarpalo hiusrajaan kihoten, ja katsomaan, kuinka Lynn kiirehti pois näköpiiristä.

Hän oli luvannut, ettei tekisi mitään suuria, harkitsemattomia hankintoja. Hän oli luvannut, että järjestäisi enemmän aikaa perheelle. Kouluhevosenplantun ostaminen ei oikein toteuttanut kumpaakaan lupausta. Kouluhevosia sai vain aimo tukulla rahaa, eikä niistä tullut valmiita kouluhevosia ilman kovaa työtä, ja työ vei aikaa.

Mutta Amanda oli esitellyt rautiaan tammakaunottaren ja sen vaalean, vahvannäköisen varsan. Amanda oli nyhjäissyt häntä kylkeen ja kujertanut, että siitä saisi hyvän hevosen.
"Sä voisit saada sen", nainen oli viekotellut. "Se on hyvännäköinen varsa hyvästä suvusta, ja sä tiedät sen varsin hyvin. Siitä sä saisit Zetallesi seuraajan."
He olivat olleet hyvällä tuulella ja se oli ollut täydellinen tilaisuus. Niinpä hän ja Amanda Sokka olivat pyhäinpäivän iltana solmineet kaksi sopimusta yhden sijaan. Hän oli luvannut antaa yhden hevosen pois käsistään - ja vastoin kaikkia lupauksiaan hankkinut toisen tilalle.

1.12.2019: Jälleen kartanolla

Kirjoittanut omistaja. Katkelma tarinasta.

"Mitäs nyt? Mihin me mennään?" Kersti kysyi, kun he astuivat ulos autosta, ja Daniel tiesi, että Kersti toivoi hänen vastaavan, että kartanoon.
"Mennään talliin vaan."
Sekin taisi kelvata Kerstille. Reippain askelin tallimestari seurasi kouluratsastajaa, jonka sydän jo pamppaili. Pian hänen hevosensa olisi kotona. Harva asia sai Daniel Susinevan yhtä innostuneeksi kuin hevoset ja kilpaura, johon tämänkin varsan kohtalo kietoutuisi. Kallan Fallfudgesta tulisi hänen seuraava hieno koulutammansa. Se oli hänen suunnitelmansa, eikä Daniel hevillä jättänyt suunnitelmien toteuttamista puolitiehen. Hän kulkisi tien päättäväisesti loppuun saakka, kun oli sellaisen itselleen ja hevoselleen valinnut - tai ainakin niin pitkälle kuin hevosen rahkeet riittäisivät.

Tietysti Kersti henkäisi äänekkään "vaun", kun he astuivat tallin käytävälle. Käytävä ei ollut tyhjä. Sillä seisoi Isabella Sokka, joka käänsi katseensa terävänä kahteen talliin vasta astuneeseen hahmoon välittömästi "vaun" kuullessaan. Ilme pehmeni, kun Isabella tunnisti toisen tulijoista.
"Amanda, Karkkia on tultu hakemaan", hän sanoi, eikä silmänräpäystäkään ehtinyt kulua, ennen kuin vaalea hiuspehko kurkisti hoitopaikalta sisäänkäynnin suuntaan.

"Daniel! Hei!" Amanda höläytti kaikkea muuta kuin muodollisesti (sellaista siitä seurasi, kun kumosi kahden kesken drinkkejä toimistopöydän ja sopimuspapereiden äärellä ja hiipparoi tallissa muiden juhliessa kartanolla), ja Isabellan tarkkaan säädellyn ilmeenkin takaa näki, ettei isosisko itse olisi hoitanut tervehtimistä ihan samalla tavalla. "Karkki on täällä. Mä olen sitä halaillut ja rapsutellut. Olisit voinut antaa vähän enemmän aikaa sen hyvästelemiseen."
"Mä olen jo nyt", Daniel aloitti ja vilkaisi rannekelloaan, "neljä minuuttia myöhässä, anteeksi vain. Olikin huonommat ajo-olosuhteet kuin ennalta arvasin."
Isabellaan neljän minuutin huomioiminen myöhästymisenä teki vaikutuksen. Tämä varsanostajahan taisi olla aivan jämpti kaveri, kun ymmärsi pahoitella viivästystä. Tiukka ilme muuttui suopeammaksi. Toisaalta myös hän olisi voinut toivoa lisäaikaa varsan hellimiseen. Olihan se nyt kovin haikeaa, varsan päästäminen maailmalle!

"Voi miten se on kaunis", Kersti kihersi heti Karkin nähdessään. "Vähän kuin Fiian Chili, mutta tietysti nuorempi."
Isabella ja Amanda katselivat Danielin mukana kulkeutunutta vierasta vähän alta kulmien. Daniel ymmärsi yskän: Kersti ei ollut tehnyt elettäkään esitelläkseen itseään, vaikkei ollut koskaan tavannut perijättäriä.
"Isabella ja Amanda, tämä on meidän tallimestari, Kersti Kirsipuu", Daniel kiiruhti ratkaisemaan tilanteen, ja Kerstikin ymmärsi tarjoutua kättelemään perijättäriä, jotka vastasivat eleeseen lausuen nimensä siinä samalla.
"Karkki on valmis lähtöön koska tahansa, mutta ehkä te haluaisitte jotakin lämmikettä, ennen kuin palaatte takaisin tien päälle", Isabella Sokka tarjosi kohteliaasti. "Tallituvassa on glögiä tarjolla."

Daniel vilkaisi Kerstiä ja tiesi, että nainen paloi halusta viettää vähän enemmän aikaa Auburnin kartanon tallissa kuin oli pakollista. Näin se kävisi luontevasti, eikä tallimestarin ehkä tarvitsisi ahmia silmillään kaikkea niin hirveällä intensiteetillä. Siispä Kerstin suureksi riemuksi Daniel nyökkäsi, ja niin he siirtyivät Sokan sisarusten johdattamina peremmälle talliin.

Isabellaa kiinnostivat Danielin suunnitelmat Karkin varalle. Amanda oli kuullut kaiken jo, ja Daniel olisi hämmästynyt, ellei Isabella olisi todellisuudessa jo tivannut kaikkea pikkusiskoltaan. Silti hän vastasi kysymyksiin omista tavoitteistaan ja ratsastustaustastaan. Se ei tuntunut lainkaan ristikuulustelulta. Näistä aihepiireistä Daniel keskusteli mielellään, toisin kuin hiusväreistä ja Kerstin ja hänen miesystävänsä kodin sisustuksesta. Daniel saattoi olla vähäpuheinen, mutta silloin kun puhuttiin asiasta, hänellä oli sanottavaa. Kenties kohteliaisuuttaan vanhempi Sokan neiti tiedusteli myös Kerstin hevostaustaa, ja Danielin suureksi helpotukseksi Kersti vastaili kysymyksiin ytimekkään asiallisesti eikä hairahtunut jatkuvasti sivupoluille. Sillä välin Amanda kyseli Zetan kuulumisia Danielilta, joka kertoi asiat niin kuin ne olivat.
"Sillä on nyt ollut vähän narttumainen ajanjakso", hän tuhahti. "Se osaa olla kamalan herkkähipiäinen sille päälle sattuessaan, ja ehkä tuuliset säät on nyt ylivirittäneet sen. Se on sellainen tuuliviiri. Oikea nainen."
Hetken Daniel mietti, oliko se lausahdus lipsahtanut liian pitkälle, mutta vaikka Amanda tuhahti, hän vaikutti enemmän huvittuneelta kuin kiukustuneelta.
"Kunnon tammojen tamma mun elämästä onkin vielä puuttunut", Amanda tuumasi kuivakkaan sävyyn, mutta jostakin, kenties pienestä silmien pilkahduksesta, Daniel osasi päätellä, että hän oli kuitenkin innoissaan tulevasta yhteistyöstä.

Daniel ei halunnut jäädä viivyttelemään pidemmäksi aikaa kuin oli tarpeellista. Hänellä oli vielä kotitallin hevoset ratsastettavana ja myöhään illalla valmennus pidettävänä, ennen kuin päivä olisi pulkassa. Lisäksi varsan matkaseuraksi valittu lauhkea suomenhevostamma Vappu odotti trailerissa. Niinpä Karkki lastattiin piakkoin kuljetettavaksi uuteen kotiinsa. Se vaati hieman suostuttelua ja rohkaisua, mutta taitavien hevosihmisten toimesta tammavarsa saatiin kuitenkin melko vikkelästi sisään. Siellä hevosen pääpuolessa vielä seistessään Daniel kuuli ulkoa vaimeana Isabella Sokan kommentin:
"Melko miellyttävä mies, ja komeakin."
"Mutta naimisissa", kuului Amanda huomauttavan siskolleen, kirkkaasti ja hieman liian kovaa.
Sitä seurasikin arvovaltainen "Amanda"-sihahdus. Daniel huokaisi syvään, rapsutti jännittyneen tammavarsansa otsaa ja jätti sen sitten traileriin vanhemman tamman ja heinäkasan rauhoittavaan seuraan.

"Toivotan onnea uuden hevosen kanssa", Isabella Sokka oli saavuttanut jälleen täyden asiallisuutensa, ja kätteli vielä Danielia hyvästiksi.
"Et sitten pilaa sitä", Amanda vannotti kipakasti.
"Ei mulla ole tapana pilata hevosia", Daniel tokaisi omanarvontuntoisesti.

Kun Auburnin kartano jäi taakse, Danielin ajatukset askartelivat kopissa matkaavassa tammavarsassa. Hän tuskin kuuli Kerstin tasaisen tuttua puheensorinaa. Karkki oli matkalla kotiin, ja siitä kaikki vasta alkaisi. Pitkään aikaan Danielilla ei ollut ollut omaa varsaa, jonka kanssa aloittaa kaikki aivan alusta. Nyt kaikki oli jälleen mahdollista, niin onnistuminen kuin täydellinen floppikin.

14.5.2019: Katsaus Karkin edesottamuksiin

Kirjoittanut omistaja
Karkin kanssa sujui mukavasti. Se oli mukava hevonen, jolla oli mukava suku. Daniel arvosti mukavuutta aivan erityisesti nykyisessä elämäntilanteessaan, jossa mikään muu ei oikeastaan tuntunut mukavalta. Vauva-aika oli osoittautunut heidän kohdallaan raskaaksi, ja kun avioliitto alkoi vääjäämättä sortua, Daniel Susineva upottautui töihin. Tallissa mies tiesi tarkalleen, mitä piti tehdä; kotona oli vaikeampaa.

Keskittyminen työelämään oli tarkoittanut huimien työtuntien myötä suuria harppauksia eteenpäin hevosten ja hevoskasvatuksen osalta. Karkkikin oli esikoisensa varsonut, ja Daniel oli salaa ylpeä varsasta, jonka isälinja oli hänen omaa työtään. Voikkohan se varsakin oli, eli väripilkku kouluratsastusmaailmassa, mutta eihän sekään ollut negatiivinen piirre etenkään silloin, kun oli jo päättänyt myydä varsan. Moni haaveili jollakin tavalla erikoisen tai mieleenpainuvan näköisestä hevosesta, ja sellainen oli Karkin esikoisvarsasta, Sinevan Butterscotchista tullut.

Varsa oli kuitenkin jo vieroitettu, ja siksi Daniel oli jälleen uudella tapaa innoissaan Karkista. Miehellä ei vieläkään ollut mitään syytä epäillä, etteikö hevosesta tulisi GP-taituri. Alkuaikojen jännityshyytymiset kisapaikoilla alkoivat olla rutiinin myötä takana, vaikka saattoihan Karkki yhä ylivirittyä vilkkaimmilla kisapaikoilla ja käydä kiireiseksi. Daniel tuumasi kuitenkin omaa osaamistaan arvossa pitävänä henkilönä hiljaa itsekseen, että oli sitä nähty ja koettu niin paljon pahempaakin, että kyllä tässä yksi vähän kanaileva tamma kesytettäisiin.

Haave tamman viemisestä kansainvälisille kilpakentille kasvoi jälleen hieman suuremmaksi, kun treeni sujui tälläkin kertaa taas hieman paremmin kuin edellinen.