"AMANDA, SE VARSOO NYT", ja kuin salama kirkkaalta taivaalta, Amanda ymmärsi mistä oli kyse. Isabellan ääni ei kuitenkaan ollut onnellisen hoputtava, vaan käskevä ja pelonsekainen. Perijätär ei saanut vastattua mitään, vaan heitti iPhonen sulkematta puhelua jonnekin pehmeiden samettilakanoiden sekaan. Varsa, se oli tulossa nyt. Tänään. Heti. Amanda hyppäsi sängystään vauhdilla napaten mukaansa ainoastaan valtavalta nojatuolilta hupparin sekä yöpöydältä ponnarin. Kaikki tapahtui kuin hidastetussa filmissä: perijätär kiskoi pitkät hiuksensa nutturalle, samalla kun juoksi kartanon portaikkoa kohti aulaa huppari kainalossaan. Ajatukset eivät olleet selkeitä, vaan sumeita, nopeasti ohi lipuvia kauhukuvia kaikesta siitä, mitä oli mahdollisesti tapahtunut tai tapahtumassa. Ajatuksissaan Amanda unohti viimeisen portaan, ja kaatui vauhdilla alas marmorilattialle. Perijätär ulvahti, mutta kampesi itsensä nopeasti ylös - lyhyissä unishortseissaan nainen huomasi verta vuotavan polvensa, muttei välittänyt. Mitä mä sanoin sulle A, Amanda mietti tuntiessaan kyyneleen kihoavan silmäkulmaansa. Sulla piti olla homma hallussa...

"MITÄ TAPAHTUU MISSÄ SE ON?", Amanda kiljui saapuessaan talliin ja nähdessään Armin tyhjän karsinan. Tallilla oli täysin hiljaista, eikä perijättärellä ollut mitään hajua kellonajasta. Ulkona oli hämärää, joten ei yö, joten varmasti hyvin aikainen aamu. Blondi juoksi tyhjässä tallissa hätääntyneenä avaten huoneiden ovia - toimisto, rehuhuone, satulahuone... Kaikkialla oli kuoleman hiljaista. Nainen oli juuri syöksymässä käytävälle ja suuntaamassa ulko-ovelle, kun Isabella juoksi kalman kalpeana vastaan.

"Amanda", brunette sai hengästyneenä sanottua.
"Vihdoin, Armi varsoo tarhassa, Anna on siellä ja kaikki ei ole hyv...", Isabella ei saanut sanottua loppuun, kun Amanda ampaisi kumisaappaissaan, unishortseissaan ja päälleen kiskomassa hupparissaan juoksuun, töytäisten siskonsa samalla sivuun.
"Haen tarvikkeita", Isabella huusi ulos viilettävän Amandan perään, suunnaten sitten satulahuoneeseen.

Kylmä syystuuli piiskasi blondin kasvoja, kun tämä juoksi adrenaliinin kohistessa suonissaan. Isabellan sanat olivat olleet pahinta myrkkyä perijättären korville - kaikki ei ole hyvin. Niin brunette oli ollut sanomassa. Amanda näki nelostarhan jo siintävän edessään, ja kuuli tuskaista hirnuntaa.
"MITÄ TAPAHTUU", blondi huusi tuntiessaan sydämensä repeävän kohta ulos rinnastaan. Anna rauhoitteli rautiasta tammaa, kun se kuopsutti maata, kävi makaamaan ja nousi välittömästi taas ylös. Hani ravasi ympäri tarhaa höristen ja lietsoen paniikkia ympärilleen: Amanda hidasti vauhtia ja tajusi, ettei ollut pelostaan sokeana ja kuurona ymmärtänyt, minkälainen kaaos tallipihalla vallitsi. Kaikki olivat levottomia.

"Amanda, ota Hani kiinni, nyt!", Anna näki kauhusta kankean serkkunsa, mutta loi tähän määrätietoisen katseen: nyt oli toimittava. Amanda ei edelleenkään ymmärtänyt, mistä tässä kaikesta oli kyse, mutta alittaessaan tarhan aidan, ei epäröinyt toimia.
"Pidä siitä kiinni", Anna sanoi tasaisella äänellä, joka kuitenkin särisi hieman. Violettipään asenne oli kuitenkin rautaisen ammattitaitoinen, joten perijätär päätti totella. Hani ravasi tarhan aidan viertä viskoen pientä ponin päätään, joten Amanda päätti pysähtyä kirjavan reitille. Luojan kiitos Minka oli tehnyt ponin kanssa ensiluokkaista työtä, ja pelkkä hupparin taskujen penkominen huijausmielessä sai tämän kiinnostuksen heräämään. Kiinnostuneen ponin tullessa Amandan vierelle, tämä tarttui sitä otsatukasta ja piti sitä paikoillaan. Jäänsinisillä silmillään perijätär katsoi Annaa ja Armia vain nähdäkseen, että tamman hännän alta roikkui punainen, nukkainen kalvo. Amanda veti terävästi henkeä. Heillä oli kiire.

Isabella oli ilmestynyt tarhan ulkopuolelle ja heitti siskolleen ponin riimun välittömästi. Amanda pujotti sen kirjavan päähän, että sai tästä paremman otteen.
"Saitko sen puhkaistua", Isabella kysyi Annalta huolestunut ilme kasvoillaan, ojentaen tälle saksia.
"Joo, sain. Mutta Armi ei varso tänne tarhaan, liian levotonta. Se pihtailee. Varsomiskarsinaan on tosi lyhyt matka, talutetaan se sinne, vaikka sitten riskillä", Anna sanoi reippaalla äänellä ja Isabella nyökkäsi myöntymisen merkiksi. Amanda ei tuntenut enää kehoaan, vaan tuijotti hievahtamatta rautiasta tammaa, joka hikosi ja liikehti levottomasti.
"Amanda, tule sitten perässä", Anna sanoi, napaten rautiaan tamman riimunnaruun kiinni ja lähtien taluttamaan tätä kohti porttia. Armi näytti kamalalta ja liikkuminen vaikealta.

Kun Isabella, Anna ja Armi olivat hävinneet talliin, seisoi Amanda yhä hievahtamatta tarhassa kirjavan ponin vieressä. Kuolisiko varsa? Kuolisiko Armi? Mitä oli edes tapahtunut? Hani viskoi levottomasti päätään, jolloin perijätär havahtui ajatuksistaan. Maassa lojui Armin loimi sekä runsaasti veristä eritettä, eikä Amanda ymmärtänyt mihin se edes liittyi. Tämä oli viimeinen kerta, kun blondin hevonen saisi varsan. Jos saisi edes nytkään. Nainen otti riimun Hanin päästä, loimen maasta ja lähti kiireesti alittaen tarhan aidan talliin.

"Amanda", Isabella sai sanottua varsomiskarsinan ulkopuolelta. Naisella oli käsissään betadinepullo, pinteleitä ja puhdistustarvikkeita. Blondi nielaisi astellessaan kohti karsinanovea: sisältä kuului puuskutusta, levottomia hörähdyksiä sekä hiljaista, lempeää tsemppausta.
"Soo, hyvin menee", Anna kuiskutteli tammalle, samalla kun auttoi vetämään varsaa supistuksien tahdissa ulos.
Rautias makasi hikisenä kuivikkeiden seassa ja hirnahti kimeästi. Yhtäkkiä Anna lopetti vetämisen. Amanda tuijotti tapahtumaa kyyneleet silmissään ja muisti, ettei ollut hengittänyt vähään aikaan. Perijätärtä pyörrytti.

Pieni, vaalea varsa valahti kuivikkeille. Se oli liikahteli vaimeasti ja minuutit tuntuivat ikuisuudelta. Armi puuskutti ja kaikki kolme, Isabella, Anna ja Amanda, tuijottivat pientä uskaltamatta sanoa ääneen mitään. Sinä hetkenä kartanon maat täyttyivät odotuksesta - ja toivosta. Lopulta varsa liikkui niin, että se nousi pitkine etujalkoineen rintakehänsä päälle. Anna hymyili helpottuneena ja tarkisti varsan navan.
"Annatko isbe sitä laimennettua betadinea, puhdistetaan napa ja sieraimet", violettipään ääni tärisi. Isabella nyökkäsi ja ojensi pullon sekä puhdistusliinoja.

***

Amanda istui varsomiskarsinan edessä kahvikuppi kädessään ja tärisi.

"Hei, kaikki on hyvin", Isabella oli juuri saapunut tallituvasta, ja istahti siskonsa viereen käytävälle. Brunette nojautui Amandaan kiinni ja hymyili.
"Ei kukaan osannut odottaa tällaista, siksi Anna vei Armin aamulla tarhaan. Mitään merkkejä varsomisesta ei ollut: mittasin illalla ruumiinlämmön, utareet olivat normaalit ja häntäkään ei ollut löystynyt. Armi tosiaan halusi yllättää meidät", Isabella yritti lohduttaa edelleen järkyttynyttä blondia, joka tuijotti tyhjyyteen lasittuneilla silmillään.
"Ja kukaan, ei kukaan, voi sille mitään, jos istukka irtoaa ennen aikojaan", brunette lisäsi, halaten kahvikuppiaan tiukasti pitelevää siskoaan. Amanda mumisi jotain epämääräistä vastaukseksi, huokaisten sitten raskaasti.
"Pääasia että varsa voi hyvin. Ja jestas miten kaunis tamma se onkaan", Isabella hymyili lumoutuneena. Varsa oli noussut puolessa tunnissa jaloilleen, imi tyytyväisenä maitoa ja Armi oli osoittaunut väsymyksestä huolimatta upeaksi emäksi. Sitä kukaan tallilla ei ollut edes epäillyt.

"Paljonko kello on", Amanda sai sanottua, nojautuessa tiukemmin Isabellaa vasten. Siskon myötätunto ja lohdutus tuntui todella tärkeältä juuri sillä hetkellä.
"Kymmenen", Isabella vastasi. Oli kulunut muutama tunti siitä, kun koko episodi oli alkanut. Brunette alkoi kaivaa taskujaan, ja nappasi sieltä rapisevan, Britannian lipuin koristellun paperipussin.
"Sinun on korkea aika mennä vaihtamaan jotain lämmintä päälle ja puhdistaa tuo haava", nainen naurahti katsoessaan Amandan kananlihalla olevia jalkoja sekä veristä polvea. Blondi hymähti. Todentotta - kaikki oli ollut niin sekavaa, ettei kipu tai kylmyys ollut tuntunut miltään.
"Tässä, ota fudgea. Verensokeri on ihan hyvä saada nousemaan tämän jälkeen", Isabella ojensi kermanväristä karkkia Amandalle. Blondi nappasi kermaherkun käteensä ja alkoi syömään sitä nautinnollisesti. Todentotta, sokeri maistui sillä hetkellä taivaalliselta.

"Sellainen perjantai 13. päivä", Anna saapui siskosten eteen hymyillen. Amanda hymyili huojentuneesti serkulleen.
"Kiitos, olet enkeli", blondi sai sanottua, nousi Isabellan vierestä ja ryntäsi halaamaan violettipäätä. Häkeltyneenä Anna vastasi halaukseen ja nauroi.
"Ei tarvitse kiittää. Mutta fudgea voin kyllä ottaa, sopii uuden tulokkaan väriinkin kuin nenä päähän", tallimestari virnuili nähdessään Isabellan kädessä olevan paperipussin. Brunette naurahti ja ojensi Amandan syleilystä irti päässeelle Annalle kermakarkin. Blondi käveli karsinan ovelle jääden miettimään violettipään sanoja: saman värinen kuin... fudge.

"Tiedättekö...", Amanda aloitti. "Olin ajatellut varsalle nimeksi jotain syksyistä, ehkä vaahteran väreihin liittyvää tai jotain sellaista. Mutta nyt minusta tuntuu, että tiedän tasantarkkaan, millä nimellä tätä kaunotarta kutsutaan", blondi hymyili huojentuneesti. Isabella ja Anna katsoivat toisiaan, odottaen jännittyneenä mitä perijätär oli päättänyt.

Amanda laittoi viimeisen palan fudgea suuhunsa ja mumisi samalla mussuttaen: "Kallan Fallfudge. Karkki."

Lynn tuijotti miestään typertyneenä.
"Sä teit mitä?"
"Mä annoin Amandan myydä mulle hevosen."
"Daniel!" Lynn kirahti ja Daniel vääntelehti neuvottomana hänen edessään.

Hetken aikaa pariskunta tuijotti toisiaan hyytävän hiljaisina. Sitten nuori vaimo kääntyi kannoillaan ja kumartui äkillisen raskauspahoinvoinnin yllättämänä antamaan ylen lähimpään kukkapurnukkaan. Perse, voihkaisi Daniel mielessään ja hänen teki yhtäkkiä kovasti mieli oksentaa niin ikään. Se johtui kuitenkin voimalla päälle rysähtäneestä krapulasta eikä hänen sisällään kasvavasta olennosta, eikä hänen yökkäämistään olisi saatu selitettyä yhtä hyväksyttävästi kuin hänen puolisonsa. Niinpä Daniel joutui seisomaan tuskissaan käytävällä, hikikarpalo hiusrajaan kihoten, ja katsomaan, kuinka Lynn kiirehti pois näköpiiristä.

Hän oli luvannut, ettei tekisi mitään suuria, harkitsemattomia hankintoja. Hän oli luvannut, että järjestäisi enemmän aikaa perheelle. Kouluhevosenplantun ostaminen ei oikein toteuttanut kumpaakaan lupausta. Kouluhevosia sai vain aimo tukulla rahaa, eikä niistä tullut valmiita kouluhevosia ilman kovaa työtä, ja työ vei aikaa.

Mutta Amanda oli esitellyt rautiaan tammakaunottaren ja sen vaalean, vahvannäköisen varsan. Amanda oli nyhjäissyt häntä kylkeen ja kujertanut, että siitä saisi hyvän hevosen.
"Sä voisit saada sen", nainen oli viekotellut. "Se on hyvännäköinen varsa hyvästä suvusta, ja sä tiedät sen varsin hyvin. Siitä sä saisit Zetallesi seuraajan."
He olivat olleet hyvällä tuulella ja se oli ollut täydellinen tilaisuus. Niinpä hän ja Amanda Sokka olivat pyhäinpäivän iltana solmineet kaksi sopimusta yhden sijaan. Hän oli luvannut antaa yhden hevosen pois käsistään - ja vastoin kaikkia lupauksiaan hankkinut toisen tilalle.

"Daniel! Hei!" Amanda höläytti kaikkea muuta kuin muodollisesti (sellaista siitä seurasi, kun kumosi kahden kesken drinkkejä toimistopöydän ja sopimuspapereiden äärellä ja hiipparoi tallissa muiden juhliessa kartanolla), ja Isabellan tarkkaan säädellyn ilmeenkin takaa näki, ettei isosisko itse olisi hoitanut tervehtimistä ihan samalla tavalla. "Karkki on täällä. Mä olen sitä halaillut ja rapsutellut. Olisit voinut antaa vähän enemmän aikaa sen hyvästelemiseen."
"Mä olen jo nyt", Daniel aloitti ja vilkaisi rannekelloaan, "neljä minuuttia myöhässä, anteeksi vain. Olikin huonommat ajo-olosuhteet kuin ennalta arvasin."
Isabellaan neljän minuutin huomioiminen myöhästymisenä teki vaikutuksen. Tämä varsanostajahan taisi olla aivan jämpti kaveri, kun ymmärsi pahoitella viivästystä. Tiukka ilme muuttui suopeammaksi. Toisaalta myös hän olisi voinut toivoa lisäaikaa varsan hellimiseen. Olihan se nyt kovin haikeaa, varsan päästäminen maailmalle!

"Voi miten se on kaunis", Kersti kihersi heti Karkin nähdessään. "Vähän kuin Fiian Chili, mutta tietysti nuorempi."
Isabella ja Amanda katselivat Danielin mukana kulkeutunutta vierasta vähän alta kulmien. Daniel ymmärsi yskän: Kersti ei ollut tehnyt elettäkään esitelläkseen itseään, vaikkei ollut koskaan tavannut perijättäriä.
"Isabella ja Amanda, tämä on meidän tallimestari, Kersti Kirsipuu", Daniel kiiruhti ratkaisemaan tilanteen, ja Kerstikin ymmärsi tarjoutua kättelemään perijättäriä, jotka vastasivat eleeseen lausuen nimensä siinä samalla.
"Karkki on valmis lähtöön koska tahansa, mutta ehkä te haluaisitte jotakin lämmikettä, ennen kuin palaatte takaisin tien päälle", Isabella Sokka tarjosi kohteliaasti. "Tallituvassa on glögiä tarjolla."

Daniel vilkaisi Kerstiä ja tiesi, että nainen paloi halusta viettää vähän enemmän aikaa Auburnin kartanon tallissa kuin oli pakollista. Näin se kävisi luontevasti, eikä tallimestarin ehkä tarvitsisi ahmia silmillään kaikkea niin hirveällä intensiteetillä. Siispä Kerstin suureksi riemuksi Daniel nyökkäsi, ja niin he siirtyivät Sokan sisarusten johdattamina peremmälle talliin.

Isabellaa kiinnostivat Danielin suunnitelmat Karkin varalle. Amanda oli kuullut kaiken jo, ja Daniel olisi hämmästynyt, ellei Isabella olisi todellisuudessa jo tivannut kaikkea pikkusiskoltaan. Silti hän vastasi kysymyksiin omista tavoitteistaan ja ratsastustaustastaan. Se ei tuntunut lainkaan ristikuulustelulta. Näistä aihepiireistä Daniel keskusteli mielellään, toisin kuin hiusväreistä ja Kerstin ja hänen miesystävänsä kodin sisustuksesta. Daniel saattoi olla vähäpuheinen, mutta silloin kun puhuttiin asiasta, hänellä oli sanottavaa. Kenties kohteliaisuuttaan vanhempi Sokan neiti tiedusteli myös Kerstin hevostaustaa, ja Danielin suureksi helpotukseksi Kersti vastaili kysymyksiin ytimekkään asiallisesti eikä hairahtunut jatkuvasti sivupoluille. Sillä välin Amanda kyseli Zetan kuulumisia Danielilta, joka kertoi asiat niin kuin ne olivat.
"Sillä on nyt ollut vähän narttumainen ajanjakso", hän tuhahti. "Se osaa olla kamalan herkkähipiäinen sille päälle sattuessaan, ja ehkä tuuliset säät on nyt ylivirittäneet sen. Se on sellainen tuuliviiri. Oikea nainen."
Hetken Daniel mietti, oliko se lausahdus lipsahtanut liian pitkälle, mutta vaikka Amanda tuhahti, hän vaikutti enemmän huvittuneelta kuin kiukustuneelta.
"Kunnon tammojen tamma mun elämästä onkin vielä puuttunut", Amanda tuumasi kuivakkaan sävyyn, mutta jostakin, kenties pienestä silmien pilkahduksesta, Daniel osasi päätellä, että hän oli kuitenkin innoissaan tulevasta yhteistyöstä.

Daniel ei halunnut jäädä viivyttelemään pidemmäksi aikaa kuin oli tarpeellista. Hänellä oli vielä kotitallin hevoset ratsastettavana ja myöhään illalla valmennus pidettävänä, ennen kuin päivä olisi pulkassa. Lisäksi varsan matkaseuraksi valittu lauhkea suomenhevostamma Vappu odotti trailerissa. Niinpä Karkki lastattiin piakkoin kuljetettavaksi uuteen kotiinsa. Se vaati hieman suostuttelua ja rohkaisua, mutta taitavien hevosihmisten toimesta tammavarsa saatiin kuitenkin melko vikkelästi sisään. Siellä hevosen pääpuolessa vielä seistessään Daniel kuuli ulkoa vaimeana Isabella Sokan kommentin:
"Melko miellyttävä mies, ja komeakin."
"Mutta naimisissa", kuului Amanda huomauttavan siskolleen, kirkkaasti ja hieman liian kovaa.
Sitä seurasikin arvovaltainen "Amanda"-sihahdus. Daniel huokaisi syvään, rapsutti jännittyneen tammavarsansa otsaa ja jätti sen sitten traileriin vanhemman tamman ja heinäkasan rauhoittavaan seuraan.

"Toivotan onnea uuden hevosen kanssa", Isabella Sokka oli saavuttanut jälleen täyden asiallisuutensa, ja kätteli vielä Danielia hyvästiksi.
"Et sitten pilaa sitä", Amanda vannotti kipakasti.
"Ei mulla ole tapana pilata hevosia", Daniel tokaisi omanarvontuntoisesti.

Kun Auburnin kartano jäi taakse, Danielin ajatukset askartelivat kopissa matkaavassa tammavarsassa. Hän tuskin kuuli Kerstin tasaisen tuttua puheensorinaa. Karkki oli matkalla kotiin, ja siitä kaikki vasta alkaisi. Pitkään aikaan Danielilla ei ollut ollut omaa varsaa, jonka kanssa aloittaa kaikki aivan alusta. Nyt kaikki oli jälleen mahdollista, niin onnistuminen kuin täydellinen floppikin.