Uno on ihana. Se hellyyttävä halinalle, joka suhtautuu jokaiseen ihmiseen potentiaalisena rapsuttelijana. Unolla on oma lempi-ihminen, ja se on ihan ehdottomasti Aikun Ilpo-puoliso. Ilpo on varmaan löytänyt Juuri Sen Parhaan paikan ja tavan rapsuttaa Unoa, sillä hevosen ilme kirkastuu selvästi, kun leppoisa vanhemmansorttinen hevosmies ilmestyy näköpiiriin. Uno ei varmasti tarvitsisi aamukahvia, jos se olisi ihminen. Se herää oikealla jalalla aina muutenkin. Ei ole sellaista tilannetta, jossa tämä ori heittäytyisi kireäksi ja hankalaksi, ja sekös tuo mieleen sen hellyttävän kiltin Syrin-emän. Taisi käydä tuuri, kun isän ailahtelevaisuudesta ja herkkähipiäisyydestä ei näy tässä nuoressa hevosessa merkkiäkään.

Ratsukoulutus on toistaiseksi sujunut melkein hämmästyttävän mutkattomasti. Eikö hankalia hetkiä ole ollut vai onko ne vain unohtuneet? Tietysti Unon kanssa on sitä tavallista haastetta: nuori ratsu tarvitsee aikaa tasapainon ja kunnon kehittymiseen, ja joskus se on siitä johtuen hutera ja kiireinen. Asenne sillä on kuitenkin kohdillaan, ja tuntuu, että viikko toisensa perään se ottaa harppauksia eteenpäin osaamisessaan. Unon liikkeissä on sellaista rennonlupsakaa svengiä, ja talliin uusimpana tullut ratsuttaja ja intohimoinen musiikki-ihminen Ella Helkkä on ehdottomasti sitä mieltä, että hevonen on kuin tehty eloisia kür-ohjelmia varten. Aika näyttää, minne hevosen tie vie ja lunastaako se odotukset vapaaohjelmakunkkuudesta.

Unon elämänfilosofiaan kuuluu myös tietynlainen laiskuus, tai ehkä paremmin sanottuna viisaus: silloin kun ei tarvitse hötkyillä, se ei tasan tee niin. Tarhassa hevonen ottaa lungisti ja maastoillessaan se kaikkein mieluiten löntystää kuin kokenut ratsastuskouluruuna. Työt tehdään siis asiallisesti, ja vapaa-ajasta otetaan kaikki ilo irti rennolla mielellä. Ei mikään ihan huono ajatusmaailma.

Suvusta

Unon vanhemmat ovat kumpainenkin siirtyneet Danielin omistukseen vasta aikuisiällä, eikä hänellä ole niiden sukuihin papereita ja kuulopuheita syvempää tuntemusta. Cortadosia ja Syriniä mies piti hyvänä yhdistelmänä, sillä niillä oli paljon toisiaan tasapainottavia ominaisuuksia. Upealuonteisen emän ja hulppealiikkeisen isäorin hynttyyt pistettiin tietenkin yhteen siinä toivossa, että lopputulos olisi mahtavasti liikkuva ja hyväpäinen kilpahevonen. Luonteen osalta päästiin ainakin maaliin. Kilpahevosominaisuuksia voidaan tarkastella sitten, kun ori pääsee sinne asti.

Jälkeläiset

KRJ

PKK

Varsakuvalla 5.11.2019 Järnby Puoliverivarsat, tuom. Sage: LKV, EO-sert. BIS-kehä tuom. aksu: BIS2 >> "Todella komea kouluhevosen alku!" - Sage 12.12.2019 Järnby Puoliverivarsat, tuom. Anne: EO-sert. 20.12.2019 Kasvattajapäivät Varsat, tuom. aksu: LKV, EO-sert & EM (söpöys). BIS-kehä tuom. Inna: BIS3 >> “Erittäin pitkäkoipinen, kyllä noilla koivilla luulisi vanhemmiten tekevän näyttävimmät liikkeet! Jälleen kerran pidän eniten varsan värityksestä. Sävyttäminen on onnistunut erittäin hyvin.” - Inna PKK:n Kasvattajapäivät 21.12.2019 Tamma ja varsa -luokka, tuom. Anne Syrin & Sinevan Cubano Yhteisarvosana: 4, kiitettävä Tamma Syrin Tamma on lempeän oloinen, hieman lihakseton. Kauniisti kaareutuva kaula, seisoo edestä hieman varpaillaan ja takaa hajallaan. Vahvuutena tasapainoinen yleisilme ja tammamainen olemus. Varsa Sinevan Cubano Orivarsassa näkyvät hyvin isän vaikutteet rakenteessa. Vahva, maskuliininen runko. Päässä piirteistä emästä. Pitkäjalkainen vielä tässä vaiheessa, mutta vaikuttaa suorituskykyiseltä tulevaisuuden kisatykiltä. Karva varsalla hyvässä kunnossa. Kouluhevosen rakenne ja siinä mielessä isävalinta on tukenut jalostusta hyvin.

Kirjoittanut omistaja
Ellalla oli hyvä boogie päällä, ja se näkyi välittyvän myös hevoseen. Uno se vain komistui päivä päivältä, ja Ella uskoi vakaasti, että osa orin heräilevästä loistokkuudesta perustui kasvavaan itseluottamukseen. Ruunikko tuntui rakastavan kehuja, ja kehuttavaa Ella löysi oikeastaan jokaisista heidän yhteisistä treeneistään, vaikkeivat ne kaikki nyt tietystikään alusta loppuun loistavasti menneetkään.

Uteliaana Ella vilkaisi valmentajaansa Peteriä. Näkikö sekin Unossa tapahtuneen muutoksen? Huomasiko mies, että hevonen oli kliseisesti ilmaistuna puhkeamassa kukkaan? Mitä jos kaikki olikin vain Ellan omassa päässä eikä Uno oikeastaan ollutkaan kyntöruunaa kummempi kouluratsu?

"Tja", mumahti Peter. Miehellä oli tapana kuulostaa mietteliäältä ja pohdiskelevaiselta silloinkin, kun se jakeli käskyjä tai puhui jostakin ilmiselvästä aiheesta, joka ei juuri olisi vaatinut pohdiskelua. Ella odotti, ja Uno laukkasi ja laukkasi ja laukkasi. Sen takaosa teki töitä hartiavoimin, jos sanontaa saattoi takaosaan viitaten käyttää, ja Ellasta tuntui kuin liike olisi käynyt koko ajan vahvemmaksi ja vahvemmaksi.

"Hevosten kanssa muutokset ovat hitaita", aloitti Peter, "mutta kyllä sen huomaa kun mennään, hmm, oikeaan suuntaan. Minusta tässä on tekeytymässä jotakin, sanotaanko, lupaavaa. Oikeanlaista. Hmm. Kokoa vielä, tule irti seinästä ja esitä puolipiruetti. Valmistele, ratsasta, tee, selvä ulosratsastus, ei saa hoipertaa vaan sinä päätät milloin piruetti on tehty."

Ella uppoutui tehtävään, ja oli mahtavaa tietää, että hevonen keskittyi ja työskenteli hänen kanssaan. Uno oli sellainen: kun se oli viritelty työskentelymoodiin, sen maailmaan ei juuri mahtunut kuin ratsastajan avut. Ja mikä parasta - Uno svengasi. Sillä ratsastaessaan Ellan päähän pulpahteli aina hevosen liikkeisiin sopivia musiikkeja, ja aika usein hän ratsasti myös kuulokkeet korvissaan, ja sellaisissa hetkissä yhdistyi hänen kaksi suurta intohimoaan.

Ne olivat taidetta molemmat.

Kirjoittanut omistaja
"Iso läsi."
"Sympaattisen oloinen kaveri."
"Kivaa kun on sukkia!"
"Mutta mitä me sanotaan Danielille? Sitä ei varmaan väri ja merkit niin kiinnosta. Varmana kysyy jalka-asennoista."
"Totta. No, hmm. Onhan sillä neljä jalkaa, kuten kuuluu, ja niillä pysyy pystyssä."
"Kyllä. Itse pidän sitä henkilökohtaisesti hyvänä merkkinä, kun on vastasyntyneistä varsoista kyse. Mitä muuta niistä oikeastaan nyt voi vielä sanoakaan."
"Mä en ainakaan osaa sanoa muuta kuin että ylisöpöhän se on. Ja ori."
"Niin, ori, se on varmasti tärkeä mainita."

Niin Arja Susineva ja Kersti Kirsipuu ratkoivat yksityiskohta kerrallaan, mitä kaikkea heidän pitäisi varsasta Saksaan muuttaneelle Danielille ensitilassa kertoa. Lopulta kaikki kiteytyi virkahdukseen: "Hyvinvoiva, ponteva orivarsa."

Kirjoittanut omistaja
Uno kasvaa. Se oppii jatkuvasti uutta maailmasta ja hevosenelosta, ja siitä tulee koko ajan rohkeampi ja uteliaampi. Onneksi ori on kuitenkin myös kohtelias: tiedonjanoisuudessaankaan se ei koskaan ryhdy röyhkeäksi. Käsittelijöitään se kunnioittaa suuresti, ja mikäli Uno joskus sattuisi polkemaan jonkun varpaille taikka tuuppasemaan taluttajansa kumoon, se varmasti oppisi puhumaan ja pyytäisi mitä nöyrimmin anteeksi.

No, suunnilleen.

Joka tapauksessa Uno on kelpo nuori ori. Hyväkäytöksinen, olemukseltaan aika ryhdikäs paitsi päivänokostensa aikaan, ja kivahan sitä on katsellakin. Joku tekee siitä ostotarjouksenkin, mutta eihän tällaisia hevosia myydä paitsi konkurssin uhatessa, ja sellaisesta ei sentään ole pelkoa. Niinpä Uno saa jatkaa kasvuaan ja eloaan synnyinkodissaan. Ehkä se joskus matkustaa virallisen omistajansa luokse Saksaan ja ryhtyy tekemään Suurta Kilpauraa, mutta... ehkä ei kuitenkaan.

Unolla on nimittäin kotitallissa vankkumaton fanijoukko. Niin jurona kuin Daniel Susinevaa pidetäänkin, on hänellä myös aika höttöinen sydän jos aivan totta puhutaan. Eikä Unon tulevaisuuden ratkominen oikeastaan ole edes pelkästään tunne-asia, vaan realisti Danielin mielen etualalla sanoo myös: jos ori sopii jonkun tallin ratsuttajista käsiin erityisen hyvin, miksi turhaan repiä sitä itselle vain siksi, että omistajuus on omissa nimissä? Daniel ei usko yksiin ja ainoisiin oikeisiin, mutta yhteensopivuuteen kylläkin, eikä siksi tee hätiköityjä päätöksiä siitä, kuka Unolla sen aikuistuessa kilpailee.