![]() |
|
Arasta varsasta kilparatsuksi
Historia
Sinevan Apricot oli ensimmäinen kasvattajansa tallissa syntynyt varsa. Se oli kaunis ja pitkäjalkainen tamma, jolla oli hieman herkästi huolestuvaisen hevosen luonne. Apricot ei varsanakaan viihtynyt kovin hyvin yksin, vaan nysväsi emänsä kyljessä. Vähitellen muiden varsojen leikit kävivät houkuttelevammiksi, ja läsipäinen tammavarsakin uskaltautui itseään hieman nuorempien varsojen peesissä laajentamaan elinaluettaan tamma- ja varsalaitumella. Huippurohkeaksi se ei koskaan kasvanut, eikä myöskään suureksi. Jo ratsutuksen alkuvaiheessa Daniel epäili, että Apricot jäisi hänen toiveitaan pienemmäksi ja kapeammaksi. Olo nuoren hevosen selässä ei ollut kotoisa, ja kun miehellä nyt oli varaa valita, millä hevosilla halusi kilpailla, päätyi hän lopulta siihen, että jos Apricotista tulisi järkevä ostotarjous, hän tarttuisi siihen.
Oliko tarjous sitten lopulta enemmän järki- vai tunneperustainen, mene ja tiedä. Apricotiin ihastui Danielilla työssäoppimassa ollut ratsuttajaopiskelija. Anmari Franssi tuli tallille nyrpeän opetusmestarihevosensa kanssa ja oli jo ehtinyt vannoa, ettei koskaan enää hankkisi toista tammaa, niin takkuista kaikki oli Unna-ratsun kanssa ollut. Apricot kuitenkin teki häneen tallin nuorista kaikkein suurimman vaikutuksen, vaikka keties Brontide tai Clarinora olivatkin järjellä ajateltuna hienompia ja laadukkaampia.
Jos se tuntuu omalta, osta se, oli Daniel Susinevan kommentti Anmarille. Daniel ja Anmari sopivat vaihtavansa hevosia päikseen. Daniel sai hyväsukuisen ja jo iäkkäämmän Unnan siitostammaksi talliinsa. Anmari jatkoi ratsastajaksi kasvuaan nuoren Apricotin kanssa.
Luonnekuvaus
Apricot on kiltti ja ystävällinen hevonen, joka on ikävuosien myötä kehittynyt jo melkoisen tyyneksi tammaksi. Rauhattomat ympäristöt tekevät sen yhä pikkuhitusen levottomaksi, mutta siihen nähden, miten pelkuria siitä pikkuvarsana povattiin, se on kyllä yllättänyt kaikki positiivisesti. Kotioloissa se on vaivattomuuteen asti helppo hevonen, eikä vaadi ihmeempiä poppaskonsteja ollakseen tyytyväinen oloonsa. Apricot ra-kas-taa harjailua ja rapsuttelua, ja saa sitä halaillakin jos siltä tuntuu. On äkkiseltään vaikea keksiä tilannetta, jossa Apricot olisi oikeasti hankala, ja ehkäpä tämän kerran voidaankin keskittyä positiiviseen ja unohtaa huonojen puolien kaivelu sikseen.
Paitsi no, ratsuhommissa siinä on kyllä omat kommervenkkinsä, sillä se on tosi herkkä tyyppi. Sehän ei lähtökohtaisesti ole mikään huono juttu, mutta asettaa omat haasteensa ratsukon keskinäisten kemioiden kohtaamiselle. Anmari, joka ihastui tamman liikekieleen ja ulkonäköön, on joutunut hakkaamaan päätään seinään lukuisia kertoja pitkin hevosensa ratsunuraa, sillä nainen itse on melko nopea ja paikoitellen teräväkin ratsastaja. Apricot, pikku herkkis, vaatii häneltä pitkiä, syviä sisään- ja uloshengityksiä ja malttia, malttia ja vielä vähän lisää malttia. Apricot houkutellaan yhteistyöhaluiseksi ja sitä ratsastetaan oikein pehmein avuin, ja jos se kokee tehtävän vaikeaksi ja alkaa hermostua, on hyvä tietää milloin on aika nollata tilanne, tehdä välissä jotakin helpompaa ja palata sitten vasta takaisin haasteiden pariin.
Ja kun palaset loksahtavat kohdilleen, Anmari muistaa taas, miksi ihastui hevoseen heti ensimmäisellä ratsastuskerralla. Apricotissa on voimaa ja tyyliä, ja Anmari tietää, että yhteinen tie vie vielä pitkälle, ellei matkalla kompastuta ikäviin yllätyksiin.
i. Banana Mania dwb 167cm m Fn, KTK-II VH-tunnus |
ii. Bam Boozle evm | dwb 169cm m |
iii. Sir Bjarke evm | hann 168cm trn |
iie. Lovetina evm | dwb 166cm m | ||
ie. Citronella evm | dwb 164cm mrn |
iei. Citrus evm | dwb 163cm rt | |
iee. Florella evm | dwb 165cm m | ||
e. Apricity trak 168cm rt Fn, KTK-II VH-tunnus |
ei. Capricorn evm | trak 166cm m |
eii. Fairy Foe evm | trak rt 170cm |
eie. Coral evm | trak m 165cm | ||
ee. Allegory evm | trak vprn 169cm |
eei. Pelegrino evm | trak trt 168cm | |
eee. Ambiance evm | trak vrn 167cm |
Sukuselvitys
Banana Mania (i) tuotiin Tanskasta Suomeen kaksivuotiaana varsahuutokaupan löytönä. Sen ratsukoulutuksen aloitti kouluratsastaja Senja Voikoski, jonka käsistä hevonen kuitenkin siirtyi nelivuotiaana Inna Paakkasen omistukseen. Bansku on yhä melko nuori ja vasta kaksi jälkeläistä jättänyt ori, jonka kilpaura on kuitenkin jo saanut hyvän startin. Yhdessä Innan kanssa Bansku on edennyt kisaurallaan ruusukkeesta toiseen. Suuriläsinen musta kouluori on luonnostaan hyvin tasapainoinen ja elastisesti liikkuva hevonen, ja koska sillä on myös miellyttävän työteliäs luonne, sen kouluttaminen on ollut todellinen ilo. Luonne olikin yksi niistä syistä, joiden perusteella Bansku valittiin Sinevan Apricotin lennokkaan emän jalostuspariksi. Sormet ristissä toivottiin, ettei varsa olisi aivan yhtä hanakka säikähtelemään kuin emänsä. Apricotissa näkyy runsaasti piirteitä molemmista vanhemmistaan ja niiden luonteesta.
© Lynn
Banskun isä Bam Boozle (ii) on erittäin upea suurimerkkinen musta kouluhevonen. Sillä on suuri luonne niin hyvässä kuin pahassakin. Täydellinen työmotivaatio on vienyt orin GP-tasolle asti, mutta koska se ajattelee usein viidennellä jalallaan, se osaa myös käydä käsittelijöidensä hermoille. Bam Boozle on myös haluttu jalostushevonen ja se on jo jättänyt roiman määrän jälkeläisiä, joiden menestys on vaihtelevaa. Osa ei ole vielä kerinnyt edes ratsukoulutusvaiheeseen, kun jotkut jo kilpailevat vaativallakin tasolla. Bam Boozle on koko ikänsä asunut yhdellä omistajalla Tanskassa ja kilpailee yhä GP-tasolla.
Sir Bjarke (iii), Banskun isänisä, on olympiahopeaa voittanut tuumanruunikko hannover. Myös pidemmälle sukua katsoessa löytää muutaman olympiahevosen, joten menestys kulkee selvästi suvun verissä. Sir Bjarke on tulinen hevonen, jolla on hyvin näyttävät liikkeet ja se nauttii suuresti työnteosta. Yhä Saksassa asuva ori ei enää kilpaile vaan on siirtynyt täysin jalostushevoseksi kisaeläkkeellään. Suvun ja menestyksen ansiosta Sir Bjarke on haluttu jalostushevonen, ja suuri osa jälkeläisistä on myös jo yltänyt korkealle menestykselle.
Bam Boozlen emä Lovetina (iie), oli musta tanskalainen, joka oli luonteeltaan hyvin ystävällinen ja rakastettava. Sen suvussa on paljon hyvää kisaverta, mutta Lovetinasta ei koskaan tullut kisahevosta GP-tasolla. Loppujen lopuksi sen liikkeet eivät riittäneet tarpeeksi pitkälle ja siirrettiin siitostammaksi. Lovetina olikin loistava emä kaikille varsoilleen ja suvun ansiosta myös haluttu. Jälkeläiset ovat kaikki hyvin menestyneitä kouluhevosia. Kunnioittavalla iällä Lovetina menehtyi suolikiertymään.
Citronella (ie) on nuori mustanruunikon värinen pienikokoinen tanskalainen, jolla on erittäin hyvä emälinja. Tamman ura on vielä alussa, koska se astutettiin ensimmäisen kerran jo ennen kunnon ratsukoulutuksen aloitusta. Banskun vieroituksen jälkeen Citronellan koulutus pääsi kunnolla alkamaan ja on jo hyvässä vaiheessa. Tähän mennessä kisamenestys on ollut hyvää ja Citronella kehittyy koko ajan. Citronella on päässyt näyttämään taitojaan myös muualla Euroopassa ja se omaa lungin asenteen matkustukseen. Muuten tamma on erittäin energinen ja hieman myös vaativa ratsastettavuudeltaan. Onneksi Citronella on nopea oppimaan.
Citrus (iei), tuo oman arvonsa tunteva ja mielialansa aina näyttävä pieni tanskalainen ori, on kaikesta huolimatta hieno kouluhevonen. Ei ehkä se kaikista loistavin olympiahevonen, mutta hyvää menestystä ratsastajansa kanssa Euroopassa niittänyt kuitenkin. Citrus ei pienen kokonsa puolesta ole kaikista halutuin jalostusori, mutta sukunsa ja kisamenestyksen ansiosta, ori on päässyt jatkamaan sukuaan muutaman varsan verran. Vielä kovin moni ei ole kerinnyt hakemaan itselleen kisamenestystä kisakentiltä, mutta Citrus on hyvin periyttänyt näyttäviä liikkeitään.
Banskun emänemä Florella (iee) on tarkoin jalostettu musta tanskalainen, joka kantaa hyvää emälinjaa verissään. Se on loistava esimerkki siitä, mitä saadaan, kun yhdistetään kaksi olympiahevosta. Näyttävät liikkeet, herkkä luonne ja hyvä menestys kilpailuissa. Florellan kasvattaja omistaa myös tamman emän, joka on jo entinen kisaeläkkeellä oleva olympiahevonen. Parin jälkeläisen jälkeen Florellan laitettiin selkeät tavoitteet korkealle ja tavoitteet ovatkin jo melkein saavutettuja. Tamman kahdesta jälkeläisestä Citronella on ainut kisauransa aloittanut. Orijälkeläinen on vasta eskarivaiheessa koulutuksensa osalta.
© Inna
Jälkeläiset
Kouluratsastus | |
KRJ | Villit |
PKK:n näyttelytulokset | |
Muut | |
Herkkä ratsu, syksy 2018
Anmarin mielestä Apricot oli ihana hevonen. Nainen ei kovinkaan usein suhtautunut lämmöllä mihinkään, mutta rautias tamma kaikessa herkkyydessään tuntui hellyyttävältä. Yleisesti ottaen Anmaria ärsytti herkkähipiäisyys, sillä esimerkiksi ihmiset, jotka toimivat enemmän tunteen kuin järjen ohjaamana, olivat hänestä hivenen vastenmielisiä. Tässä nuoressa ratsussa piirre tuntui kuitenkin suloiselta, ja siksi Anmari tykästyi siihen tykästymistään.
Tietysti herkkyydessä oli ikävyytensäkin. Apricot sai Anmarin kerta toisensa jälkeen epäilemään omia taitojaan, sillä niin usein valmennukset menivät penkin alle ja kisaradoilta poistuttiin korvat häpeästä punoittaen. Niinä hetkinä kadutti, että hän oli mokoman kopukan tullut vaivoikseen ostaneeksi. Sitten oli se jännä pikkuinen osa hänestä, joka halusi uskoa siihen, että hän nyt vain oli kaikkia muita ylempänä, parempi ja taitavampi. Sitä persoonanpalasta haasteet hevosen kanssa miellyttivät, sillä mitä olivat vaikeudet elleivät sitten päihitettyinä osoitus omasta erinomaisuudesta? Mitä sitten, jos hänellä nyt oli hevosen kanssa vaikeaa. Kun hän keksisi keinot hevosensa kanssa työskentelyyn ja alkaisi menestyä, kenelläkään ei olisi tilaisuutta sanoa, että hän oli päässyt helpolla.
Olkoon sitten siitostamma, kesä 2019
Edellisvuotisen hyvän treenikesän jälkeen Apricot oli startannut helppoa A:ta ja vaativaa B:tä, ja Anmaria oli hivenen epäilyttänyt sen tarjoaminen Danielille siitosliisaukseen. Se oli kuitenkin kuulunut sopimukseen, kun hevosesta oli kauppakirjat tehty, ja niinpä Anmari piti sanansa. Apricot astutettiin ja keväällä 2019 Anmari treenasi kaikilla muilla paitsi omalla hevosellaan. Kesän yli tamma lojui laitumella. Pedanttina Anmari kävi itse henkilökohtaisesti hevostaan katsomassa päivittäin ja seurasi, kuinka varsamaha kasvoi.
... ja kasvoi, ja kasvoi, ja kasvoi.
Apricot pihtasi varsaansa päivätolkulla yli lasketun ajan. Kun se lopulta ryhtyi varsomispuuhiin, oli jo elokuu.
Orivarsan karvassa toistui emän peitinkarvan sävy. Anmari ajatteli tyytyväisenä, että tietenkin hänen omistamansa tamma synnytti juuri sellaisia varsoja: kauniita ja terveitä, ja hyväluonteisiakin varmasti. Apricot oli erinomainen ostos, sillä siinä oli kaikki hyvä yhdessä paketissa, Anmari määritteli. Pian hän saisi sen takaisin treeniin ja sitten se olisi kilpahevonen, mutta juuri nyt se sai hoivata vielä varsaansa ja olla se erinomainen emä, jollaiseksi se oli osoittautunut.
Kunto- ja mieliremontti, syksy 2019
Apricot oli tietysti päässyt emän työtä toimittaessaan veltostumaan, mutta hätä ei suinkaan ollut maailmoja mullistava. Anmari Franssi otti henkilökohtaiseksi ykkösprioriteetikseen palautella oma kilparatsunsa täyteen loistoon, ja siinä sivussa oli syytä tutkailla omiakin elämäntapoja. Ne, jotka väittivät, ettei ratsastus ollut urheilua, olivat totta kai asioista mitään tietämättömiä tumpeloita, ja koska Anmari Franssi oli ratsastaja ja siten urheilija, piti hänellä olla sellaiselle soveltuva fysiikkakin. Oman hevosen treeni- ja kilpailutauon aikana leipätyö ratsuttajana oli pitänyt huolen siitä, ettei lähtötilanne suinkaan ollut hänen osaltaan katastrofaalinen tai edes mainittavan kehno, mutta Apricotin palatessa kisahevosrepertuaariin motivaatio oheistreeneihin sai vielä ylimääräisen lisäboostin.
Niinpä ei ollut minkään sortin mahdottomuus avata Anmari Franssia lenkkeilemästä rautias tamma käsihevosena pitkin maanteitä ja mäkisiä metsäpolkuja. Apricotia emännän lenkkeilyvimma ei jaksanut pitkään hämmästyttää, vaikka sillä etenkin nuorena oli ollut tapana suhtautua kaikenlaisiin uusiin hullutuksiin elämässään suurella epäluuloisuudella. Ihmisystävällisen tamman mielestä oli kuitenkin oikeastaan aika mukavaa kuljeskella turpa kiinni Anmarin fleecen tai kevyttoppatakin hihassa. Hevoselle kävely- ja hölkkälenkit kävivät hyvästä verryttelevästä tai palauttelevasta liikunnasta, joka tuki treenikalenterin intensiivisempiä rupeamia, ja Anmari itse ajatteli tyytyväisenä, että eipähän tarvinnut hankkia koiraa ulkoilutettavaksi.
Yhden kerran Anmari onnistui löytämään oivan sienisuonen! Siltä seisomalta pyörähdettiin takaisin kohti tallia, ja posket rusottaen Anmari ilmoitti Kersti-tallimestarille:
"Kersti! Tatteja! Ja oli siellä kantarellejakin! Tuo mulle puhdas ämpäri."
Kersti, mokoma röyhkimys, toljotti Anmaria pitkään ja nauraa pärskähti sitten niin kovaan ääneen, että Apricot säpsähti yllättyneenä.
"Anmari Franssi! Sinä oot kyllä viimonen ihminen, jonka kuvittelisin innostuvan sienistä. Hemmetti, oot viimonen ihminen, jonka uskoisin näyttävän noin innostuneelta mistään! Oota, mä tuon sulle ämpärin - ja tulen itte mukaan."
Anmari loukkaantui vähän siitä, että Kersti piti häntä ilottomana (mitä hän tajuamattaan yleensä olikin, toim. huom.). Sitten hän harmistui siitä, että yltiöpuhelias tallimestari tuppautuisi seuraan pilaamaan hänen ja Apricotin sanatonta rauhaa. Hetken verran hän oli ollut niin onnellinen hevosensa kanssa jakamistaan kävelylenkeistä, ja nyt joku muu tunkeutuisi mukaan! Vasta Apricotin pehmeän turvan kosketus olkapäälle lauhdutti Anmaria. Tulisihan niitä kahdenkeskisiä hetkiä vielä; mitä sitä nyt yhden menetetyn perään itkemään. Ja sieniä! Hyviä ruokasieniä metsä pullollaan! Kaipa Kerstin taukoamaton pölötys olisi ihan kelpo hinta niistä.