Sinevan Clarinora

Hopiavuori 18.1.2019: KRJ Intermediate I, sij. 1/6
Tehtävänanto: Miten menivät vaativan luokkien koulukisat syrjäisellä Hopiavuoren tallilla paikallisen mittappuun melko komeassa maneesissa? Tulitko näyttämään mallia maalaistolloille, vai onko pienessä luokassa aidosti ihanaa startata taukona kaikesta hulinasta?
Tuotos:
Aa-puu-va
Sinnikäs avuliaisuus oli vaikeasti purtava seikka tässä maan mahdottomimmassa maalaisyhteisössä sellaiselle, joka oli tottunut pärjäämään yksin.

Se alkoi heti Vanhalta Päätieltä erkaantuessa: joku tupsulakkinen ja enkkufilttiin kapaloitu punaposki oli pistetty risteykseen pönöttämään ja ohjaamaan hevosautoja oikeaan suuntaan, niin kuin kaikilla ei tänä päivänä olisi ollut päteviä geepeeäsuupeeäss-laitteita joiden avulla eksyillä ympäriinsä. Anmari tuhahti. Hän osasi lukea opastekylttejä ja ajaa yhdistelmää yhtä aikaa.

Avustaminen jatkui parkkialueella. Leveällä murteella opastettiin, mihin piti pysäköidä ja autettiin etäisyyksien arvioimisessa, niin kuin Anmari ei olisi ennen parkkeerannut yhdistelmää. Anmari tuhahti jälleen.

Hyvä että täällä sai edes ilmoittautua itse.
"Voisivat kouluttaa opaskoiria kuljettamaan vierailevat kilpailijat kansliaan, ei tarvitsisi itse vaivautua", Anmari mutisi kuivasti pikkuvelipuolelleen ja tuhahti, ja tämän jälkeen en pidä enää mielekkäänä mainita jokaista tuhahdusta erikseen. Sanotaan siis vain: niitä voi kuvitella jokaiseen soveltuvaan väliin.

Anmari, yksinäinen susi ja syystä, näytti todellisen karvansa, kun joku epäonninen henkilö rohkeni kysyä häneltä halusiko hän hevostaan pideltävän selkäännousun yhteydessä.
"Minä kilpailen Interiä. Kai minä nyt osaan pitää hevosen aloillaan."

Sen jälkeen Anmaria ehkä hivenen karteltiin, mutta ei niin selvästi kuin neiti Franssi olisi tahtonut.
"Miksi sun pitää olla noin ikävä", tiedusteli Kaspian isosiskopuolensa opaskoirasutkautusta lähentelevällä äänenkuivuudella.
"Mitä sitten jos olen. En minä tullut hankkimaan kavereita. Jos sinä tulit, anna mennä, mutta mihinkään latotanssi- tai pyjamabileteemaisille after rideille me ei jäädä vaikka sun uudet ystäväsi mankuisi miten."
"Sä oot kyllä yks kiree muija."
"Kiree muija? Kovis", Anmari ivasi, ja sitten Kaspian jätti hänet juuri ratkaisevalla hetkellä yksin.

Anmari ei suinkaan ollut pysäyttänyt valtavaa ruunikkotammaa kentän laidalla seisoskelleen velipuolensa viereen kuunnellakseen kritiikkiä ikävästä luonteestaan.

Piti nöyrtyä pyytämään apua tuntemattomalta.

"Anteeksi, pystyisitkö tarkistamaan monesko ratsukko nyt ratsastaa ohjelmaansa", Anmari esitti asiansa suopeimmalla mahdollisella äänensävyllä ja oli nielaista kielensä, kun tajusi puhuvansa samalle tyypille jolle aiemmin tuli tiuskineeksi.

Eikä se tietenkään maksanut siiklejä siikleinä.

"Totta kai!" se vain sanoi ja meni toimittamaan saamaansa askaretta.

Tietysti. Anmari katseli tyypin menoa ja tunsi ohikiitävän hetken ajan jotakin muuta kuin tuhahduttavaa hyljeksintää paikalliskulttuuria kohtaan.
Tuomarikommentti: Siis kyllä, juuri tällaista meininkiä Hopiavuoressa on Suurten Kisojen Aikaan! Pisteet myös siitä kuinka miljöö oli huomioitu mainitsemalla Vanha Päätie ja murteella puhuminen.

Iltatallissa, 11.5.2018 ^{kirjoittanut omistaja}

Daniel Susineva saattoi olla multimiljonääri, mutta hän tahtoi yhä tehdä tallissaan niin paljon itse kuin saattoi. Mies olisi voinut täyttää päivänsä kouluratsastuksella ja jättää tallityöt työntekijöilleen, mutta ei se olisi tuntunut oikealta. Niinpä hän vietti perjantai-iltansa ruokkimalla hevosia. Oma talli tuntui viihtyisältä paikalta. Se oli suunniteltu Danielia varten ja mies ajatteli ties monettako kertaa pitävänsä kaikesta siinä. Kivitallin vanha osa oli viehättävä, ja kolme siellä asuvaa oria aiheuttivat Danielissa ylpeyden kuohahduksen. Jalostusori Bavarignis kolisteli jo vaativasti nurkkakarsinassaan. Sen kanssa Daniel oli menestynyt kansallisissa GP-luokissa heti alkukaudesta. Danielia mietitytti orin tulevaisuus. Niin hieno kuin hevonen olikin, oliko sen paikka enää hänen tallissaan?

Katse siirtyi maksanrautiaasta käytävän toiselle puolelle, missä sen vaaleampi poika kurkisteli veikeä ilme pitkällä naamallaan ovensa yli. Sinevan Brontide oli täydellinen sekoitus isäänsä ja emäänsä. Rontti oli voimakastahtoinen, mutta toisaalta myös valmamaisen kevyt ja herkkä. Siinä oli vielä paljon nuorta velmuilijaa, eikä ihme. Tuntui, että Daniel oli vasta seurannut Valman varsomista. Nyt hänen toinen kasvattinsa jo asui omassa karsinassaan Clarimonden naapurissa.

Clarimonde oli Danielin tallityöntekijän, Inna Paakkasen, silmäterä. Daniel oli siitä kovin tietoinen, eikä ihmetellyt asiaa. Suuri ja hitaasti kehittyvä hölmöläinen oli miellyttävä hevonen. Se oli seitsemänvuotias, eikä suinkaan ollut menettänyt lapsenomaista pilkettä silmäkulmastaan. Se ei ollut luontainen supertähti, mutta Daniel oli tyytyväinen orin kehitykseen. Sen työskentelymotivaatio ja miellyttämisenhalu olivat riittäneet nostamaan sen sijoille kansallisissa vaativa A -luokissa ja Pyhässä Yrjössä. Daniel työskenteli kovasti nostaakseen hevosen Inter-tasolle, ja alkoi vähitellen uskoa, että siitä voisi olla GP-hevoseksikin. Tuskin se olisi kuuna päivänä kansainvälinen menestyjä, mutta hyvä hevonen se oli. Daniel oli innoissaan orin jälkeläisistä. Clarimondesta oli kolme tammavarsaa, joista yksi asui Järnbyssä, yhden Daniel oli kutakuinkin puoliväkisin kaupannut Innalle - ja sen kaksossiskon, jota Daniel piti lupaavampana, mies piti itsellään.

Saatuaan iltatallin työt valmiiksi mies pysähtyi vielä keskelle uuden siiven käytävää. Siellä asui hyviä tammoja. Tulossa oli mielenkiintoinen kesä: Daniel odotti sekä kisoja että varsoja innolla. Lisäksi maanantaina saapuisi hänen ensimmäinen harjoittelijansa. Anmari Franssi toisi mukanaan oman hevosensa ja liittyisi Danielin, Innan, tallivuoroja ehtiessään tekevien Kerstin ja Joelin sekä vaivihkaa myös Danielin hevosia ratsastamaan nakitetun Pihla Vihtasen tiimiin. Anmari halusi kouluratsastajaksi, ja kun nainen oli lähestynyt Danielia harjoittelumahdollisuuksia tiedustellen, mies oli hetkeksi hämmentynyt. Sitten hän oli uumoillut saavuttaneensa uuden virstanpylvään urallaan: hän saattoi olla mentori uusille uraohjuksille. Mistä sitä tosin tiesi, tulisiko Anmarista sellainen vai jäisikö mimmi kömmähdykseksi.

Daniel oli tyytyväinen elämäänsä.

Hyviä hevosia, luotettava pieni tiimi, toimiva oma talli Vänrikinmäellä. Tulevaisuus täynnä unelmia ja mahdollisuus toteuttaa vaikka ne kaikki. Poppelikujan päässä talo ja talossa pian perhe.

Ennen lähtöään Daniel tarkisti, että kaikki oli aamutallia varten hyvässä järjestyksessä. Hän tekisi viikonlopun tallivuorot itse, sillä Inna oli Banskunsa kanssa kilpailemassa Tie Tähtiin -cupin finaalissa ja Kersti oli ystävänsä häissä. Ohimennen Daniel hymähti. Ajatella, että hänkin oli hää- ja lapsiruuhkaikäinen. Kesän kisakalentereita piti suunnitella saatuja hääkutsuja sivusilmällä selaillen. Omista häistä oli pian kulunut vuosi.

Daniel sammutti tallista valot ja lukitsi ovet. Askel kevyenä mies talsi polkua seuraten kivitallin kulmalta Poppelikujan päähän. Reitistä oli tullut muutamassa kuukaudessa hyvin tuttu. Daniel olisi varmasti osannut arvioida askelmäärän viiden tarkkuudella.

Kaksosena kasvanut, 7.9.2019 ^{kirjoittanut omistaja}
"On sillä ollut kyllä onnea matkassa", äiti sanoi, silitteli hevosta hellästi ja hymyili pehmeää hymyään, josta sairaus ei ollut vienyt lämpöä. "Kaksosvarsa. Ja näin isoksi ja hienoksi kasvoi."

Daniel nyökkäsi. Klarasta oli tullut kaunotar. Elokuussa oltiin taas käyty näyttelyissä. Vaikka suvut ja käyttöominaisuudet kiinnostivat Danielia hevosten ulkomuotoa enemmän, oli omasta kasvatustyöstä mukava saada monipuolisia arvioita. Klaran osalta arviot olivat olleet läpi historian positiivisia, mikä ilahdutti erityisen paljon Danielia, joka muisti vielä elävästi, kuinka jännittyneenä hän oli Dansin kaksosvarsojen syntymää odottanut. Varmana siitä, että jokin menisi vikaan: tamma tai varsat tai vähintään toinen niistä tai kaikki kolme kuolisivat (tai kasvattaja stressiin).

Mutta kaikki selvisivät, Danielkin, ja varsoista kasvoi terveitä aikuisia hevosia. Klarasta tuli muotovalio ja kahden hienon orivarsan emä. No, toisella niistä oli kamalan hirveä nimi, mutta sen siitä sai, kun antoi huumorin nimiin vannovien työntekijöidensä vaikuttaa asiaan. Sitä paitsi: miksei Daniel oppisi elämään parsakaalinnimisen varsan kanssa? Oli maailmassa kamalampiakin asioita hyväksyttäviksi.

Laatuemä, 21.12.2019 ^{kirjoittanut omistaja}
Clarinora varsoi kauniin tammavarsan, jolla oli kullanhohtoinen karvapeite. Ruunivoikko tamma nimettiin Caramillaksi, ja Daniel pohti kuumeisesti, oliko siinä kenties jo Klaran viimeinen jälkeläinen. Kookas ruunikkotamma oli hyvässä iässä, ja hiljaa itsekseen sen omistaja ajatteli, että olisi kenties kuitenkin vielä mielenkiintoista nähdä mihin siitä kilpakentillä oli. Olihan Klara koulutettu niin pitkälle kuin jalostussuunnitelmat olivat vuosien mittaan antaneet myöten, eikä se ollut mikään huono hevonen: tuskin aivan Grand Prix -tason tähtönen, mutta laatupeli kuitenkin. Voisi sillä Interiä kilpailla, ja sellainen edellytti jo hyvää hevosta.

Sitä varten sitä pitäisi kuitenkin ratsastaa parempaan kuntoon, ja siitä Anmari voisi saada mielekkään tehtävän itselleen nyt kun ratsuttajan ykköskilparatsuksi kohonnut Electrizia oli sairaslomalla. Ajankohta oli sopiva, sillä Caramillakin oli jo vieroitettu, vaikka hakikin jännittävässä tilanteessa hieman turvaa ja mielenrauhaa emästään: PKK:n kasvattajapäivät olivat täydessä vauhdissa ja sinne oltiin saatu kutsuttua Klarankin jälkeläisryhmä.

Daniel katseli kasvattejaan. Oli kookas emätamma Klara ja jo täysiin mittoihin kasvanut jalostusori Bavardi, jonka alati kehittyvä ratsulihaksisto kertoi pitkäjänteisestä treenistä. Oli vielä hontelo (typeränniminen) Broccoli Boi -ori, jonka Clarissa-rouva yhä tahtoi itsepintaisesti esittää itse vaikka olikin käynyt Dressage Masterseissa saakka repäisemässä hameensa viime yrittämällä. Oli samaisessa suurtapahtumassa ensimmäistä kertaa itsenäisesti esiintynyt Caramilla, joka aivan pian muuttaisi uuden omistajansa iloksi.

Se oli hieno ryhmä. Hetken verran Daniel pelkäsi katsovansa hevosia puolueellisin silmin, olevansa liian tyytyväinen, kompastuvansa omaan ylpeyteensä. Tuomari kuitenkin oli lausunnoissaan kauniskielinen, ja huoli lievittyi: hän teki sittenkin työtä oikeaan suuntaan. Hänen näkemyksensä ei ollut täydellisen vinoutunut. Clarinora oli juuri niin laadukas tamma kuin hän oli ajatellut sen olevan. Palkintoja tärkeämpää oli hyvän hevosen saama tunnustus.

Kouluvalmennus: Yhteneväiset ajatukset, 27.12.2019 ^{kirjoittanut omistaja}
Anmaria ei oikeastaan jännittänyt. Klaralla ratsastaminen oli hänelle tuttua puuhaa, sillä oli hänen työtään huolehtia siitostammojen kunnossa pitämisestä joko ratsastamalla itse tai ohjaamalla muita liikuttamaan niitä. Suuresta ruunikkotammasta hän piti vallan suuresti ja ratsasti siksi mieluummin itse kuin antoi muiden nautiskella sillä.

Nyt Daniel oli toki ohjaamassa treenejä, sillä mies oli matkannut Suomeen viettämään joulua perheensä kanssa. Työnantajan läsnäolokaan ei hermostuttanut Anmaria, joka tunsi nauttivansa täyttä ammatillista luottamusta. Kuinka muuten Daniel olisi jättänyt hänet vastuuseen niin monesta hevosesta ja pelmahtanut niin monen sadan kilometrin päähän asumaan loppuine ratsuineen? Ei, Anmari ei uskonut saavansa sapiskaa Klaraa ratsastaessaan.

"Katsotaan nyt vaan, mihin pisteeseen sä olet saanut sen treenailtua", sanoi Danielkin, mistä Anmari viimeistään päätteli, ettei tämän valmennuksen tarkoitus ollut prässätä häntä henkihieveriin ja kärventää kaikkia inhimillisyyden rippeitä hänestä irti.

Toden puhuakseen Anmari oli leikitellyt Klaran kanssa jo pitkään. Hän oli odottanut sopivaa hetkeä ottaakseen Danielin kanssa puheeksi ajatuksen tammalla kilpailemisesta, ja kun Caramilla-varsa oli kasvanut kylliksi, Anmari oli jo aloitellut emätamman notkistelun ja jumppailun. Erityisesti sen jälkeen, kun Electrizia oli pian Ruunaan Silinterin toisten osakilpailuiden jälkeen alkanut tahdittaa ja päätynyt eläinlääkärin asiakkaaksi, oli Anmarin mielenkiinto alkanut kohdistua Klaraan.

Siksi se ei nyt vaikuttanut täydeltä lomalaistöllykältä. Totta kai siinä oli paljon työstettävää, ja tietenkään se ei ollut upeimmassa loistossaan, mutta kyllä siitä näki ja tunsi, että se oli korkealle koulutettu ja peruslaadukas ratsuhevonen.

"Ei mikään katastrofi", Daniel sanoi teetettyään heillä vastalaukkatehtäviä. "Aika tasainen molempiin suuntiin."
"Mä haluaisin startata sillä joitakin luokkia", Anmari ilmoitti ja kysyi vain kohteliaisuuttaan: "Mitä mieltä olet?"
"Starttaa vain. Sille ei enää ole varsasuunnitelmiakaan tiedossa, ja se vaikuttaa siltä että tekee töitä oikein mielellään."
"Mm."
"Niin että sen kuin suunnittelet sille treenit ja kisakalenterit. Luotan harkintakykyysi."

Se oli Anmarista mukava kehu. Ilo positiivisesta palautteesta kulkeutui harvinaisen runsaina silityksinä hevoselle.