Bavarignis

Sulho, 21.01.2018 ^{kirjoittanut omistaja}
Kuinka hassu sattuma olikaan, että Valman astutettavaksi viedessään Daniel sai kuulla sille valitun orin olevan hiljaisessa myynnissä. Se ikään kuin lipsahti oriaseman tällipäälliköltä, joka oli heitä vastassa heidän saapuessaan. Ajatus jäi kytemään, tietenkin. Hevosenostoaihe oli ollut ahkerasti pinnalla, kun Daniel oli suunnitellut omaa kasvatusharrastustaan.

Valma ja Bavarignis olivat Danielista kiinnostava yhdistelmä. Harrastehevosta varsasta tuskin tulisi, mutta itselleen tehdessään Daniel ei siitä murehtinutkaan. Hän saattoi jalostaa rakennetta ja liikettä tiettyyn pisteeseen saakka luonteekin kustannuksella, tai jos nyt ei kustannuksella, niin ilman, että se oli ykkösprioriteetti. Tulevan varsan isänä käytetty Bavarignis oli orimainen ja voimakas, ja toistaiseksi sillä oli hyviä tuloksia kansallisista vaativa B -tasolta. Daniel oli seurannut hevosta ja todennut, että kyllä se siitä ylöspäin vielä nousisi. Pääasia kuitenkin oli se, mitä sillä oli tarjota varsalle sukunsa ja rakenteensa osalta, sillä koulutustasohan ei tunnetusti periytynyt.

Valma oli paljon Bavarignista kevyempi, mitä tuli ratsastettavuuteen, mutta siinä oli omat kommervenkkinsä. Ehkä Bavarigniksesta saataisiin varsaan tietynlaista rohkeutta, jotta rutiinit eivät olisi varsalle yhtä tärkeitä kuin emälleen. Ja, Daniel toivoi, Bavarigniksen suvun kautta varsaan tulisi myös kokoa. Sekä orin isä- että emälinjan tiedettiin jättäneen melko suuria jälkeläisiä.

Varsahaaveita pyöritellessään Daniel ihasteli Bavarignista yhä lisää. Hän tiesi jo jalostusvalintaa tehdessään suorittamiensa tietohakujen vuoksi hyvin paljon hevosesta, ja koska tunne siitä, että hevonen oli hyvä, oli niin vahva, hän uskalsi ottaa asian puheeksi vaimonkin kanssa.

Lynn huokaisi syvään, hymyili kuivasti ja sanoi:
"Niin tietenkin. Kyllähän sä nyt jalostusorin tarvitset, jos aiot olla vakavastiotettava hevoskasvattaja."
Vaikka se lausuttiin vitsailevaan sävyyn, Lynn oli jo alistunut kohtaloonsa. Kun Valma haettaisiin miehelästä kotiin, eiköhän sieltä kotiutuisi myös sulho. Innostunutta Danielia oli mahdoton pidellä aisoissa.

Kouluvalmennus, 04.02.2018 ^{kirjoittanut Sussu}
Saapuessani pitämään valmennusta Danielille ja Paavolle, oli ilma todella viileä. Maneesin mittari näytti -14 astetta ja itse kääriydyin katsomossa viltteihin. Kovan pakkasen vuoksi sovimme, että päivän valmennus on hieman kevyempi ja keskitymme vain käyntiin ja kevyempään ravityöskentelyyn. Ratsukko oli suorittanut jo hyvät alkukäynnit, joten lähdimme liikkeelle siitä, että Daniel taivuttelee oria erikokoisilla kaarilla vaihdellen kokoajan suuntaa. Nopeasti lisäsimme tehtävään hiema väistöjä, avo- ja sulkutaivutuksia, sekä keskityimme taka- ja etuosakäännöksiin. Vaihtelimme tehtäviä vähän väliä, ettei Paavo ehdi kyllästyä saman vääntämiseen. Ravissa työskentely jäi vähemmälle, mutta ratsukko sai otettua todella sujuvia väistöjä ja siirtymisiä käynnin ja ravin välillä. Paavo otti aluksi ihan ravistakin kovasti kierroksia, mutta muutamien toistojen jälkeen se malttoi rauhoittua ja liikkuikin todella rennosti loppua kohti. Kun tämä valmennus meni pakkasesta johtuen hieman pilalle, sovimme Danielin kanssa, että tulisin pitämään myöhemmin Paavolle uuden kouluvalmennuksen lämpimämmällä ilmalla.

Kouluvalmennus, 13.02.2018 ^{kirjoittanut Sussu}
Danielin ja Paavon ensimmäinen kouluvalmennus oli mennyt kovasta pakkasesta johtuen käynti- ja ravityöskentelyksi, joten palasin pitämään heille uuden valmennuksen lämpimämmällä ilmalla. Tänään olikin oikein kiva ilma, aurinko paistoi ja oli vain pikkupakkasta, niin ei itsekkään valmennuksen pitäjänä tarvinnut palella. Saapuessani maneesille, oli ratsukko suorittanut jo itsenäistä alkuverryttelyä ja pääsimme suoraan liikkeelle ravityöskentelystä.

Ravissa pidin huolen siitä, että vaihdoimme tehtävää riittävän usein ja annoimme Paavolle runsaasti lyhyitä välikäyntejä, jotta se ei ehtisi kyllästyä. Ravissa keskityimme erityisesti avo- ja sulkutaivutuksiin, joissa Paavo lähti helposti poikittamaan turhan paljon. Käynnissä se suoritti avot ja sulut jo todella helposti, mutta ravissa ori reagoi turhankin herkästi Danielin apuihin. Muutamilla toistoilla ja Danielin erityisen hienoeleisen ratsastuksen ansiosta tehtävä saatiin helposti sujumaan. Ravissa myös keskityimme kokoamisiin ja lisäyksiin. Kokoamisissa Paavoa alkoi hieman kiukuttaa jarruttelu, mutta kun periksi ei annettu, se suoritti kokoamiset hyvällä energialla, jonka jälkeen se sai palkaksi taas välikäynnit.

Laukkatyöskentelyssä keskityimme kokoamaan laukkaa ja lähdimme harjoittelemaan laukkapiruetteja. Aluksi ratsukko sai vain hakea hyvän laukan alle, ottaa parit vaihdot ja vaihtojen jälkeen taas hieman jarrutella menoa. Kun hyvä ja pyörivä laukka löytyi, otettiin ensin vain reilumpia kokoamisia, joista lähdettiin viemään ajatusta piruetteihin. Paavosta huomasi, että tätä on ennenkin harjoiteltu ja orilta löytyi nopeasti oikea idea. Jätimme piruetit puolikkaiksi ja Paavo muutamat suoritukset teki todella hienosti, mutta loput jäivät vielä hieman vajaiksi ja voimattomiksi. Varmasti pienellä harjoittelulla Paavon puolipirueteistakin tulee todella näyttäviä! Laukkojen jälkeen Daniel sai hakea vielä hyvän ravin pidemmässä muodossa, jonka jälkeen ratsukko sai siirtyä käyntiin ja lopettelimme valmennuksen siihen.

Kohti kantakirjaustilaisuutta, 21.02.2018 ^{kirjoittanut omistaja}
Bavarigniksen ja Assin kantakirjaustilaisuuteen oli viikko aikaa. Daniel oli nyt melko rauhallisin mielin, sillä Clarimonden kanssa kantakirjaustilaisuuden kulku oli tullut jo tutuksi. Ainoa asia, johon Daniel suhtautui epäilynsekaisella odotuksella, oli Paavon käytös paikan päällä. Karjas ja virtava ori oli todellinen show-mies, jonka läsnäolo ei jäänyt keneltäkään huomaamatta. Kantakirjaustilaisuudesta oli tulossa melkoisen suuri: ilmoitettuja hevosia oli rutkasti enemmän kuin edelliskerralla. Se tarkoittaisi aikataulujen venymistä, eikä Paavo ollut mikään malttavaisin vartoja.

Assista ei tarvinnut olla huolissaan. Se käyttäytyisi kiltisti, ehkä korkeintaan hieman jännittäisi aluksi hälinää. Aluksi Daniel oli ollut epävarma siitä, kannattiko niin pitkään loukkaantumisen takia ratsastamatta pidettyä hevosta ilmoittaa kantakirjaukseen. Esiintyisikö se edukseen siinä lihaskunnossa, joka sillä olisi kuntoutuksen tässä vaiheessa? Mutta tammaa katsellessaan mies päätti, että huoli oli täysin turha. Kyse ei ollut kehonrakennuskilpailusta, ja Assi oli kuitenkin asiallisessa kunnossa ja hyvin huolehdittu.

Siispä oli aika laskea päiviä H-hetkeen.

PKK:n 78. KTK-tilaisuus, 28.02.2018 ^{kirjoittanut omistaja}
Ja niin koitti helmikuun viimeinen päivä. Daniel ja Inna lastasivat kantakirjaustilaisuuteen osallistuvat hevoset kyytiin ja matka kohti tuomiopäivää sai alkaa. Tunnelma oli iloisen odottava, vaikka Daniel vähän nurisikin Paavon kurinpitoasioista.
"Se on niin hieno, mutta sitten sen pitää aina ajatella molollaan. Menee kisasuorituksetkin puoliteholla sen takia", mies törähti.
"Voi sen ruunatakin", ehdotti kiusallaan Inna, joka tiesi kyllä, millaiset odotukset Danielilla oli orin suhteen nimenomaan orina.
"Ei helvetissä, miksi mä niin tekisin!" Innan pomo tokaisikin järkyttyneenä. Inna tirskahti tyytyväisenä aikaansaamaansa kauhistukseen.

Assi pääsi ensimmäisenä tuomareiden arvioitavaksi. Sen pisterivi riitti 72%:n lopputulokseen, ja niinpä tamma kantakirjattiin toisella palkinnolla. Tuomareiden lausunto kuului:
- Leimat erinomaiset. Sporttinen hyvä runko. Kuiva, kauniisti kaareutuva kaula. Seisoo takaa hajallaan. Tekniikassa mukavasti kontrastia. Kaunis hevonen.

Paavo oli pörheänä. Ryhdin puutteesta sitä ei ainakaan voinut syyttää. Arvostelussa se oli kuitenkin edukseen, ja 73,3%:n tuloksella se kirjattiin niin ikään II-palkinnolla.
- Erinomaiset leimat. Tasapainoinen ja eloisa. Hyvä kouluhevosen runko, lihaksikas. Kaula myös kuiva ja lihaksikas. Aavistuksen turvonneet etupolvet. Takajalkojen asento hieman epävarma. Kaunis väri ja taiteellinen tekniikka.

Daniel lueskeli tyytyväisenä Paavon arvostelua ja heilautti sitä sitten Innan nenän edessä.
"Vai että ruunaksi? Ei tuu kuuloonkaan."
"Jos sä niin sanot, pomo", Inna ketkuili.
"Sanonpa hyvinkin."

Se oli jurona pidetyn Daniel Susinevan mielestä hyvä päivä. Mies peräti hymyili.

Kouluvalmennus, 02.03.2018 ^{kirjoittanut Vibaja}
Viime kerralla pääsin valmentamaan Danielin nuorta koulutammaa, niin tänään oli vuorossa erittäinkin komea ja jumalattoman iso jalostusori. Kuuleman mukaan vain kyseinen herra tylsistyy nopeasti toistotehtäviin ja on muutoinkin määrätietoinen tapaus. Ratsukko asteli maneesiin samaan aikaan kun itsekin kävelin kohti isoa rakennusta.
”Mitäs tänään keskittäisiin teille päänmenoksi?” Virnuilin Danielille vinkaten samaan aikaan silmää.
”Sulta jää pullakahvit kohta saamatta”, Daniel pisti takaisin. Näytin vain pitkää naamaa ja olin kuin elämäni kaatuisi pullakahvin takia.

Ratsukon saatua lämmiteltyä, ryhdyimme tekemään erilaisissa ympyröissä ja suunnan vaihdosten kanssa koottuja askellajeja, jotta saatiin ori kuulolle. Ratsastaja sai itse valkata reittinsä ja pitää hevonen hereillä. Paavo-herra näytti hyvin tyytyväiseltä erilaiseen työskentelykuvioon. Laukassa ori kuumui pari kertaa ottaen hieman spurttia pitkällä sivulla.
”Onpa sillä energiaa, vai onko kevättä jo rinnassa?”
Kysymykseni kaikui erittäin hyvin ratsukon luokse, vaikken vastausta siihen saanut. Danielilla oli paikoittain kova työ saada Paavo pysymään asiallisena. Treenaisimme tänään hieman laukkapiruettien tekoa. Pitkällä sivulla edettiin kootussa laukassa, josta rakennettiin keskihalkaisijan alussa piruetti. Tämän jälkeen laukanvaihto suoralla ja halkaisijan loppupuolella piruetti toiseen suuntaan. Siitä jatkuen pitkällä sivulla taas koottua laukkaa. Paavo oli hyvällä tuntumalla ja täynnä energiaa. Vaikka oriin ravi oli ollut upeaa katseltavaa, ei voinut laukastakaan sanoa mitään pahaa.

Daniel hidasti oriin tahtia ennen piruettia, asetti ulkopohkeen taaksepäin ja taivutus pysyi pehmeänä. Paavo kohotti hieman niskaansa ja lähti tekemään piruettia. Liike oli tahdikas ja hevosen takaosa pysyi aktiivisena. Ympyrä jäi hieman suureksi, mutta muutoin se oli erinomaisesti suoritettu. Pyysin ratsastajaa tekemään seuraavan piruetin hieman pienempänä, jotta saataisiin takajalat pysymään paremmin myös paikallaan, eikä suurennettaisi ympyrää liikaa.

Tällä kertaa hevosen takajalat eivät lähteneet liiaksi suurentamaan ympyrää, mutta aktiivinen laukka tyssäsi hieman.
”Muista pitää hevonen liikkeessä, ei se ainakaan väsynyt ole. Pehmeä käsi, älä pidätä liikaa.”
Helpommin sanottu kuin tehty.

Seuraavat kaksi piruettia onnistuivat paljon paremmin ja ratsastajakin rentoutui ja löysi samalla yhteisen linjan oriin kanssa. Emme tekisi liikaa piruetteja, koska se vaatii hevoselta liikkeenä paljon. Loppuaika käytettiin lisätyn ravin harjoittamisessa ja pysähdyksiä tehden. Uskoisin, että ainakin viimeistään huomenna ori on melko väsynyt, joten maastolenkki ei varmasti tule pahitteena hevosellekaan.

Aamun sarastaessa, 10.03.2018 ^{kirjoittanut omistaja}
Valma oli suoriutunut varsomisestaan ammattilaisen ottein. Danielille se oli helpotus; kokemattomana kasvattajana hän oli nähnyt etukäteen painajaisia pieleen menevistä varsomisista ja menetetyistä varsoista. Niinpä hän oli kytännyt viimeiset yöt kameraa ja nukkunut hävyttömän vähän pelätessään, että joko Valma tai Assi alkaisi varsoa ja asiat menisivät kamalalla tavalla pieleen.

Suuren karsinan suojissa ruunivoikko emä otti honkkelin ja pitkäkoipisen pienen orivarsan hoitoonsa yhtä varmoin ottein kuin oli hoitanut koko varsomistapahtuman. Siinä ei ihmistä kaivattu, Daniel totesi. Valma mulkoili häntä sen näköisenä, ettei totisesti halunnut minkään häiritsevän sitä varsanhoitopuuhissa.

Koska rautiaalla orivarsalla ja sen emällä oli kaikki hyvin, Daniel vetäytyi syrjään. Teki mieli jäädä tuijottamaan varsaa, mutta mitä hyötyä siitä olisi ollut? Päivän työtkin piti hoitaa.

Aivan ensimmäisenä Daniel suuntasi Paavon luo. Sen treeniohjelmassa olisi ollut pitkä maastolenkki, mutta reitit olivat niin jäiset, että olisi parempi pitäytyä turvallisemmilla pohjilla. Isoa, irroittelevaa laukkaa maneesissa ja ehkä kavaletteja mielenvirkistykseksi, Daniel päätti harjatessaan maksanrautiaan selkää. Orilla ei ollut kaiketi aavistustakaan, että vain tovi sitten talliin oli syntynyt sen jälkeläinen.

Iltatallissa, 11.05.2018 ^{kirjoittanut omistaja}
Daniel Susineva saattoi olla multimiljonääri, mutta hän tahtoi yhä tehdä tallissaan niin paljon itse kuin saattoi. Mies olisi voinut täyttää päivänsä kouluratsastuksella ja jättää tallityöt työntekijöilleen, mutta ei se olisi tuntunut oikealta. Niinpä hän vietti perjantai-iltansa ruokkimalla hevosia. Oma talli tuntui viihtyisältä paikalta. Se oli suunniteltu Danielia varten ja mies ajatteli ties monettako kertaa pitävänsä kaikesta siinä. Kivitallin vanha osa oli viehättävä, ja kolme siellä asuvaa oria aiheuttivat Danielissa ylpeyden kuohahduksen. Jalostusori Bavarignis kolisteli jo vaativasti nurkkakarsinassaan. Sen kanssa Daniel oli menestynyt kansallisissa GP-luokissa heti alkukaudesta. Danielia mietitytti orin tulevaisuus. Niin hieno kuin hevonen olikin, oliko sen paikka enää hänen tallissaan?

Katse siirtyi maksanrautiaasta käytävän toiselle puolelle, missä sen vaaleampi poika kurkisteli veikeä ilme pitkällä naamallaan ovensa yli. Sinevan Brontide oli täydellinen sekoitus isäänsä ja emäänsä. Rontti oli voimakastahtoinen, mutta toisaalta myös valmamaisen kevyt ja herkkä. Siinä oli vielä paljon nuorta velmuilijaa, eikä ihme. Tuntui, että Daniel oli vasta seurannut Valman varsomista. Nyt hänen toinen kasvattinsa jo asui omassa karsinassaan Clarimonden naapurissa.

Clarimonde oli Danielin tallityöntekijän, Inna Paakkasen, silmäterä. Daniel oli siitä kovin tietoinen, eikä ihmetellyt asiaa. Suuri ja hitaasti kehittyvä hölmöläinen oli miellyttävä hevonen. Se oli seitsemänvuotias, eikä suinkaan ollut menettänyt lapsenomaista pilkettä silmäkulmastaan. Se ei ollut luontainen supertähti, mutta Daniel oli tyytyväinen orin kehitykseen. Sen työskentelymotivaatio ja miellyttämisenhalu olivat riittäneet nostamaan sen sijoille kansallisissa vaativa A -luokissa ja Pyhässä Yrjössä. Daniel työskenteli kovasti nostaakseen hevosen Inter-tasolle, ja alkoi vähitellen uskoa, että siitä voisi olla GP-hevoseksikin. Tuskin se olisi kuuna päivänä kansainvälinen menestyjä, mutta hyvä hevonen se oli. Daniel oli innoissaan orin jälkeläisistä. Clarimondesta oli kolme tammavarsaa, joista yksi asui Järnbyssä, yhden Daniel oli kutakuinkin puoliväkisin kaupannut Innalle - ja sen kaksossiskon, jota Daniel piti lupaavampana, mies piti itsellään.

Saatuaan iltatallin työt valmiiksi mies pysähtyi vielä keskelle uuden siiven käytävää. Siellä asui hyviä tammoja. Tulossa oli mielenkiintoinen kesä: Daniel odotti sekä kisoja että varsoja innolla. Lisäksi maanantaina saapuisi hänen ensimmäinen harjoittelijansa. Anmari Franssi toisi mukanaan oman hevosensa ja liittyisi Danielin, Innan, tallivuoroja ehtiessään tekevien Kerstin ja Joelin sekä vaivihkaa myös Danielin hevosia ratsastamaan nakitetun Pihla Vihtasen tiimiin. Anmari halusi kouluratsastajaksi, ja kun nainen oli lähestynyt Danielia harjoittelumahdollisuuksia tiedustellen, mies oli hetkeksi hämmentynyt. Sitten hän oli uumoillut saavuttaneensa uuden virstanpylvään urallaan: hän saattoi olla mentori uusille uraohjuksille. Mistä sitä tosin tiesi, tulisiko Anmarista sellainen vai jäisikö mimmi kömmähdykseksi.

Daniel oli tyytyväinen elämäänsä.

Hyviä hevosia, luotettava pieni tiimi, toimiva oma talli Vänrikinmäellä. Tulevaisuus täynnä unelmia ja mahdollisuus toteuttaa vaikka ne kaikki. Poppelikujan päässä talo ja talossa pian perhe.

Ennen lähtöään Daniel tarkisti, että kaikki oli aamutallia varten hyvässä järjestyksessä. Hän tekisi viikonlopun tallivuorot itse, sillä Inna oli Banskunsa kanssa kilpailemassa Tie Tähtiin -cupin finaalissa ja Kersti oli ystävänsä häissä. Ohimennen Daniel hymähti. Ajatella, että hänkin oli hää- ja lapsiruuhkaikäinen. Kesän kisakalentereita piti suunnitella saatuja hääkutsuja sivusilmällä selaillen. Omista häistä oli pian kulunut vuosi.

Daniel sammutti tallista valot ja lukitsi ovet. Askel kevyenä mies talsi polkua seuraten kivitallin kulmalta Poppelikujan päähän. Reitistä oli tullut muutamassa kuukaudessa hyvin tuttu. Daniel olisi varmasti osannut arvioida askelmäärän viiden tarkkuudella.

Kouluvalmennus - vielä kerran, 25.06.2019 ^{kirjoittanut omistaja}
Se oli miellyttävää, mutta ei sen kummempaa. Vaikeusasteeltaan korkeat tehtävät innostivat, mutteivät tuntuneet enää uudelta — eivät Paavon kanssa. Konkariori oli niin sanotusti jo tehnyt kaiken, ja Daniel sen mukana. Hitto vieköön, hänhän kilpaili vaikeissa luokissa jo Paavon jälkeläisenkin kanssa, ja Brontidestä oli jo itsestäänkin kasvamassa orivarsa, josta voisi aivan hyvin tulla orilinjan seuraava jatkaja.

Yhtäkkiä Danielia turhautti, ja se näkyi kiristyvinä lihaksina ja sitä myöten tyytymättömästi päätään heilauttavana Paavona. Pitkäaikainen valmentaja Petri Keinänen ei sanonut mitään, katseli vain ja kiristi hieman suutaan nähdessään ratsukon harmonian rikkoutuvan. Mies odotti: korjaisiko ratsastaja tilanteen itse?

"Mitä mä oikein teen seuraavaksi", kuului harvinainen kysymys perusolemukseltaan vähäsanaisen Danielin suusta.
"Laukkapiruetin", muistutti Petri.

Daniel pyöräytti silmiään. Tämän siitä sai, kun yritti houkutella esiin guru-Petrin. Ei kouluratsastusgurun, vaan elämägurun. No, syvälliset keskustelut elämän tarkoituksesta eivät kuuluneet heidän väliseen vuorovaikutukseensa. Daniel sysäsi muut ajatukset mielestään ja ratsasti Paavolla piruetin, johon ratsukko olisi aivan hyvin voinut unohtua pyörimään kierrokseksi kierroksen perään.

Mitä Daniel saattoi vielä hevosensa kanssa saavuttaa?

Tarvitsiko hänen saavuttaa?

Miehelle, joka oli tottunut menemään elämässä eteenpäin, nykytilanne tuntui sietämättömältä. Pitkäaikaiset kärkihevoset ikääntyivät, siviilielämän puolella kauan kitunut avioliitto odotti lopullista kuoliniskuaan ja itse rakennutetun kotitallin nurkat tuntuivat musertavan tutuilta.