Susinevan puoliverikasvatit
Nimi: Sinevan Enchanti "Enni" Rekisterinumero: VH19-031-0106 | PKK3051
Syntymäaika: 31.12.2018 (11v) Kasvattaja: Daniel Susineva (VRL-05265, @)
Rotu: Suomalainen puoliverinen Omistaja: Daniel Susineva (VRL-05265, @)
Sukupuoli: Tamma Käyttötarkoitus: Kouluratsu, kilpailukäytössä
Säkäkorkeus & väri: 166cm, vaaleanpunaruunikko Koulutustaso: Inter II

Enchanti on E-tammalinjan toinen lenkki. Sen Electrizia-emä tiedetään vähän ailahtelevaiseksi tammaksi, mutta onneksi Ennistä tuli äitiään miellyttävämpi. Tamma on kulkenut suoraviivaista polkua elämässään: varsalaitumilta itsenäiseksi nuoreksi hevoseksi, sitten kertaalleen emäksi itsekin ja lopulta ratsukoulutukseen. Koska tamma on miellyttävä luonteeltaan ja tasapainoinen, elastinen liikkuja, sen kanssa on ollut oli työskennellä. Suuria takapakkeja ei Ennin koulutuksessa ole tullut, ja merkittävin harppaus eteenpäin otettiin, kun tamma löysi ratsastajan, jonka käsiin se sopi kuin vartavasten tehty. Tanskalaisratsastaja Emmeline Bove rakastaa hevosen luonnetta ja oli tamman valitettavaan loukkaantumiseen saakka vuorenvarma, että ruunikosta tulisi hänen kokeneen Grasena-tammansa seuraaja kansainvälisten GP-ratojen tähtenä. Elämä ei kuitenkaan kuuntele suunnitelmia. Onnellisten tähtien alla elämänsä ensimmäiset kymmenen vuotta paistatellut Enni loukkasi itsensä uransa ollessa parhaassa nousukiidossa ja jäi sittemmin ailahtelevien kuntoutusjaksojen jälkeen kilpailueläkkeelle.

Saavutukset

KTK-II 2019
Finest 2019
VIP MVA 2019
KRJ-I 07/2021

Enni on valpas, hyväntuulinen hevonen, joka nauttii pääsääntöisesti työnteosta. Motivoituneena ratsu pysyy, kun se saa kehuja ja kiitoksia onnistumisistaan ja sille tarjotaan säännöllisesti helppoa perustyöskentelyä, jossa kehuille tulee aihetta usein. Maastossa virkistäytyminen ei ole tätä hevosta varten: niin mukava ja miellyttävä ratsu kuin tamma onkin, kentän aitojen ulkopuolella se jännittyy ja käy säikyksi stressipesäkkeeksi. Niinpä treenin monipuolisuus tarkoittaa tälle hevoselle ennemminkin vaihtelevia harjoituksia samassa ympäristössä kuin muuttuvien maisemien ihastelua. Nuorempana samaa jännittymistä tapahtui kisamatkoilla ympäristön vaihtuessa, mutta kun Ennille sopivat kisapäivän rutiinit löytyivät, siitä tuli huomattavasti helpompi kisakumppani.

Niksi on tarjota Ennille tehtävien täyttämä kisaverryttely. Kun sitä ratsastetaan tosissaan ja joka hetki kisasuoritukseen virittäen, se myös keskittyy siihen, mitä ratsastaja pyytää, eikä pälyile ympärilleen. Nyt jo kokeneena kilpahevosena sille on kai kehittynyt oma kilpailumoodinsa, johon se sukeltaa, kun on tosi kyseessä. Enni ei kuitenkaan ole täydellisen immuuni jännittymiselle vielä kisauran tässäkään vaiheessa, ja toisinaan sen suoritukset ovat kärsineet jännäämisestä johtuvasta kireydestä. Parhaimmillaan se kuitenkin suorittaa vaikeatkin tehtävät helposti ja rennosti; osaamisesta ja laadusta eivät Ennin tulosprosentit jää kiikastamaan.

Päivittäisessä arjessa ruunikko on kiltti kuin mikä. Se on seurallinen ja puuhastelevainen, ja Emmeline-ratsastajan mukaan tamma on hänen parhaita ystäviään ja hoitajien lempihevosia. Enni väistää ihmistä kevyellä paineella, seisoo hievahtamatta aloillaan satuloinnin ajan ja tutkii kohteliaasti karsinaansa tulevien taskut herkkujen varalta. Jos vainu herkuista löytyykin, Enni kääntää päänsä pois ja odottaa, että lahjus tarjoillaan kämmeneltä turvan eteen. Siihen se on opetettu: kerjäämistä ja taskujen nyhtämistä ei katsota hyvällä.

Sukutiedot
i. Schwartzwaltz
VIP MVA Fn, KTK-II, KRJ-I
trak m 167cm
VH-tunnus | PKK-ID
ii. Charmingheart
evm | trak m 169cm
iii. High Heart
evm | trak m 168cm
iie. Clinquante
evm | trak rnkm 166cm
ie. Sibylline
evm | trak mrn 165cm
iei. Belliatus
evm | trak trn 169cm
iee. Sansaria
evm | trak m 161cm
e. Electrizia
VIP MVA Fn, KTK-II, KRJ-I
fwb rn 161cm
VH-tunnus | PKK-ID
ei. Glamourshock
evm | fwb mrn 167cm
eii. Great Scott
evm | fwb m 169cm
eie. Royal Pearl
evm | fwb rnkm 170cm
ee. Elegina
evm | trak prn 160cm
eei. Caliente
evm | xx tprn 166cm
eee. Emmeline
evm | trak m 169cm

Suvusta

Liekö kohtaloa, että Enchanti päätyi lopulta Emmeline Boven ratsastettavaksi: tamman emälinjahan kulkee suoraan trakehnertamma Emmelineen. Trakehnerverta tässä tammassa onkin aika runsain mitoin, ja sitä kautta tulee myös jonkin verran täysiveriprosenttia. Enchantin isä on koululinjainen musta ori Schwartzwaltz (kyllä sen nimen joskus oppii ulkomuistista kirjoittamaan), mutta emän puolelta löytyy hitusen penkomalla kouluhevoslinjojen piristeeksi myös estepuolen sukua. Oikeastaan Enchantin emä Electrizia olikin jokusen vuoden estehevosia kasvattavan Rosengårdin kartanon omistuksessa, ennen kuin siirtyi Daniel Susinevalle, alkoi kilpailla kouluratsastuksessa aina PSG-tasolla saakka ja palkitiin lopulta vanhemmalla iällä KRJ:n laatuarvostelun I-palkinnolla. Rosengårdien aikojen peruja on Enchantin puolisisko, Electrizian esikoisvarsa Zelia, joka tekee lupaavaa esteratsun uraa.

Jälkeläiset

Ei juuri nyt jalostuskäytössä; kilpailee
2019 fwb-t. Sinevan Esmerie KTK-I, i. Sinevan Aurifex
2019 fwb-o. Sinevan Balenciaga KV-I, i Bramble Berry Boi
2021 fwb-o. Sinevan Cojito, i. Sinevan Cubano

Kisakalenteri

KRJ

Hevonen kilpailee porrastetuissa. Se on tällä hetkellä tasolla 10. Katso statistiikka

PKK

31.03.2019 tuom. Anne & Pölhö | LKV, BIS1, KTK-sert
12.04.2019 tuom. Sage | EO-sert
12.05.2019 tuom. Anne & aksu | LKV, BIS1, KTK-sert
04.08.2019 tuom. Pölhö & Elisa | LKV, BIS4, KTK-sert
Kantakirjauslausunto
PKK:n 87. kantakirjaustilaisuus, kutsu
16 + 20 +19,5 = 74% KTK-II
- Matalat kintereet, etuvuohisissa epäsymmetrisyyttä. Vtj pukinkavio. Leimakas. Kaunis toteutus.
- Upeassa kunnossa, hyvät kulmaukset tj. Pienehkö pää, lihakseton kaula. Terhakka ilme, upea kiilto karvassa.
Päiväkirjamerkinnät
"Joku syntyy", toukokuu 2019

Kirjoittanut omistaja
Daniel Susinevan sihteeri, omituinen sinihiuksinen ei-enää-aivan-teini-ikäinen tyttöihminen, kirjaaa miehen ytimekkäitä kommentteja arvostelupöytäkirjaan. Kilpailut Auburnin kartanolla taittuvat yli puolenvälin, ja vaikka Daniel oli vähäpuheinen mies, päätuomarin sihteeri on takuulla saanut jo kirjoittaa käsi vääränä. Miehen puhelin tärisee pöydällä, mutta hän on liian keskittynyt edessä tapahtuvaan kouluratsastukseen, ettei hän vilkaisekaan puhelintaan - ja hyvä niin, sillä päätuomarin on kai katsottavakin ratsukoita varsin tarkkaan.

Sihteeri ehtii kuitenkin kirjoittamiseltaan vilkaista. Se kohentaa hupsusti asentoaan, äännähtää kuin valmistelisi puhetta, ja sanoo sitten:
"Joku syntyy."
Daniel ei ymmärrä mitä tyttö oikein jupisee. Kukamikäjoku syntyy? Miksi siitä pitää puhua kesken ratsukon suorituksen?
"Onko Enni sun vaimo?" sihteeri penää. "Se synnyttää parhaillaan."

Daniel alkaa ymmärtää mitä tyttö jupisee. Enni synnyttää. Kesken ratsukon suorituksen.

Tuskastuneena Daniel tuijottaa ratsukon suorituksen loppuun ja tarttuu sitten puhelimeensa. Hänen hieno nuori tammansa, joka on tietenkin asutettu, jotta se saisi tehtyä yhden varsan alta pois ennen kisauraa, on tietenkin ryhtynyt varsomaan juuri tänään. Daniel on kaukana omalta talliltaan tuomaroimassa toisen tallin kouluratsastuskilpailuita, ja hänen ensikertalaistammansa varsoo. Toivottavasti kaikki menee hyvin, sillä Daniel ei voi poistua päätuomarin kopperosta kesken kaiken.

Vaatii lujaa tahdonvoimaa kyetä keskittymään kouluratsastukseen loppupäivän ajan. Aina ehtiessään Daniel tarkastelee tilannetiedotuksia, joita tallityöntekijä Kersti ja vielä-hetken-aikaa-vaimo Lynn lähettävät. On varsin ystävällistä, että vaimo, joka on aikeissa jättää hänet, ei sentään jätä hänen tammaansa valvomatta.

Terve tammavarsa, lukee yhdessä ihanassa WhatsApp-viestissä, jonka Daniel vastaanottaa kahden viimeisen luokan välisen tauon aikana. Se on valtava helpotus. Enchantin esikoinen on hyvinvoiva, reippaasti jaloilleen pyrkivä sievä ruunikkotamma.

Reippaasti töihin, elokuu 2019

kirjoittanut omistaja
Enchanti oli saanut lomailla Esmerie-varsansa kanssa muutaman kuukauden. Kaunis ruunikkokaksikko matkasi kuitenkin nyt kohti tallia, missä Kersti-tallimestari satuloisi Ennin Anmarille. Anmari oli Danielin ratsuttaja ja tavallaan Kerstin ystävä, vaikka tallimestarin olikin vaikea sanoa, pitikö Anmari hänestä lopulta kovinkaan paljon. Se oli sellainen: vähän kireä, ei koskaan vitsaillut ja hymyilikin vain harvoin. Oikeastaan Kersti ei ihmetellyt lainkaan, miksi Daniel ja Anmari tulivat niin hyvin toimeen. Nehän ratsastivat ja työskentelivät molemmat yhtä mielellään hiljaa, sanomatta sanaakaan.

Hiljainen Anmari oli taas hakiessaan Ennin tallista ratsastettavakseen. Esmerie jäi karsinaan Kerstin rapsuteltavaksi. Sillä oli naapurikarsinoissa hevosseuraakin, ja se oli aika rohkea varsa, mutta kyllä se vähän äänteli äitiään kaipaillen.

Tallissa odottava varsa sai kai Ennin hieman tavallista kiireisemmäksi ja pelmahtelevaisemmaksi. Anmarilla kesti tovi, ennen kuin hän sai hevosen seisomaan aloillaan selkäännousun ajan. Näin oli kuitenkin paras toimia: varsa alkoi jo olla riittävän iso, että sen vieroittamistakin pitäisi alkaa miettiä, ja Enchantin sen sijaan oli opittava keskittymään töihinsä.

Ratsastus ei kestänyt kauan. Ennin kunto ollut hääppöinen. Anmari tiesi, ettei nyt ollut tarkoituskaan prässätä tammasta kaikkea irti viimeistä hikipisaraa myöten, vaan vähitellen vain muistuttaa sille, että se oli jo tottunut kantamaan ratsastajaa selässään ja tekemään töitä. Kyllä Enni muistikin. Anmari lähestulkoon hymyili, kun tamman raviin alkoi löytyä tasaista tahtia ja rentoutta. Kentän laidalle ilmestyvä Danielkaan ei moittinut häntä ääneen, ja se oli varma hyväksynnän merkki.

Anmaria huoletti vähän. Daniel oli alkanut puhua muutostaan ulkomaille. Mitä hänelle itselleen kävisi sitten? Työnantaja oli luvannut, että nuoria hevosia jäisi asumaan Suomeenkin, ja halutessaan hän saisi ratsastaa niitä yhä ja nostaa hommasta liksaa. Niin kivoja kuin Ennin kaltaiset nuoret olivatkin, Anmari tunsi ikävän pistoksen sisimmässään: ei kai Daniel vain veisi kaikkia jo osaavia hevosia mukanaan? Sittenhän hänen kehityksensä tyssäisi siihen.

Kohti maailmanvalloitusta, lokakuu 2019

kirjoittanut omistaja
Sinne lähti Enni: omistajansa perässä Saksaan. Anmari ymmärsi, ja päätti ettei jäisi ikävöimään. Ikävöinti oli tunnepitoisille hempeilijöille, eikä Anmari aivan aidosti ollut kumpaakaan - hänen tunne-elämänsä ei ollut rikasta eikä hän hempeillyt koskaan. Talliin jäi kuitenkin hänellekin jotakin ratsastuksellista tulevaisuutta, kuten Ennin Ellu-emä, jonka kanssa Anmari ottaisi osaa Ruunaan Silinteri -sarjakilpailuun, ja kaikkein tärkeimpänä Anmarin oma Apricot-tamma. Apricot oli vielä aika pikkupenikka, mutta työnteko oli jo alkanut ja työnteosta Anmari piti.

Myös Enni jatkaisi työntekoa. Perillä sitä odottivat saksalaisen suurtallin viimeistä piirtoa myöten urheiluhevosten pitoa varten rakennetut puitteet ja Daniel Susineva. Oli tarkoitus, että mies alkaisi itse ratsastaa kasvatillaan, mutta mielenkiinnosta tammaa kokeilevalla työkaverilla klikkasi sen kanssa paremmin. Daniel luovutti hevosensa ohjat Emmeline Bovelle, joka lupasi tehdä hevosesta Grand Prix -ratsun. Emmeline ei täydentänyt lupaustaan ellei- tai jos-alkuisilla ehtolauseilla, vaan seisoi selkä suorana sanojensa takana.

Kompleksi, joulukuu 2019

kirjoittanut omistaja
Tallialue oli valtava. Se, ettei Daniel vaikuttanut edes huomaavan koko tallikompleksin suuruutta, kaihersi välillä miehen entistä vaimoa.

“Mulla on vaan tämä yksi käytävä”, oli Daniel tokaissut muitta mutkitta, kun Lynn oli hämmästellyt asiaa ääneen.

Niin. Tallissa oli useita käytäviä, siipiä, ja jokaisesta huolehti eri ratsastaja. Klausin ja Maiken oma käytävä oli muita pidempi, mutta oli Danielillakin kaksitoista karsinapaikkaa ja tanskalaisella Emmeline Bovella kymmenen. Siihen ei tilan hevosmäärä rajoittunut, sillä erikseen oli vielä Klausin ja Maiken asiakkaiden oma siipi sekä tilat muutamille siitostammoille sekä varsoille ja nuorille hevosille. Kuinka pieneksi Lynn itsensä tunsi. Lilianin nostaminen syliin helpotti hieman.

“Onhan tämä vähän aiempaa vaikuttavampi”, Danielkin lopulta myönsi.

Klaus ja Maike olivat vasta muutama vuosi sitten ottaneet vastaan suuren kilpatallin johtotehtävät ja siirtyneet aiemmasta likipitäen kotoisaksi kutsuttavasta tallistaan tänne, missä kaikki oli valtavaa, hienoa ja toimivaa. Taustalla oli upporikas omistaja, ja se näkyi kaikessa: tiloissa, hevosissa ja kilpailuissa, joihin otettiin osaa. Jopa hevosenhoitajien työskentely oli kuin tieteen avulla huippuunsa hiottua.

Parhaillaan Lynn asteli tytär sylissään tämän isän perässä kohti suuren maneesin sisäänkulkukäytävää. Daniel kääntyi ennen maneesin ovia oikealle ja kipusi ylös pienet portaat, ja Lynn seurasi miestä ovelle, jonka takaa paljastui keittiö ja avara ruokailutila. Tietenkin ruokailutilasta oli suora näköyhteys maneesiin, kuinkas muuten, sillä eihän tällaisessa paikassa päässyt mihinkään ilman, että näki hevosia.

“Emmeline on tehnyt hyvää työtä Enchantin kanssa. Mä luulen jopa, että me jätetään järjestely voimaan toistaiseksi”, Daniel kertoi katse maneesissa kulkevaa ratsukkoa seuraten samalla, kun he asettuivat miehen lounastauon ajaksi pöydän ääreen.
“Toistaiseksi?” Lynn esitti tarkennuspyynnön.
“Mm, ehkä jopa pysyvästi. Emmeline viihtyy Enchantin satulassa ja kilpailisi sillä mielellään, ja musta se on ihan hyvä, tai siis, sen tyylihän sopii Ennille hirveän hyvin”, Daniel selosti ajatuksiaan sillä tavalla monisanaisesti, ettei koskaan käyttänyt sellaista tyyliä muusta kuin ratsastusurheilusta ja hevosjalostuksesta puhuessaan.

Lynn antoi katseensa seurata nuorta ruunikkotammaa. Enni oli hyvin sievä hevonen, ja Lynn myönsi itsekseen, että sievää oli myös tanskalaisnaisen ratsastus. Emmeline Bove oli kolmekymmentä tai hitusen yli, ja tasapainoisen oloinen muutenkin kuin vain hevosen selässä istuessaan. Lynn oli kohdannut Emmelinen pariin otteeseen siellä täällä edellispäiväisen saapumisensa jälkeen, ja kertaakaan naisen ystävällisyys ei ollut naarmuttunut. Inkerikin oli vain kohauttanut olkiaan ja sanonut, että “ihan ookoo”, kun Lynn oli vaivihkaa tiedustellut mielipidettä Emmelinestä, joka ratsasti ja kilpaili hänen ex-miehensä hevosella.

Ei kai siinä sitten. Nainen oli “ihan ookoo” ja teki hyvää työtä Danielin hevosen kanssa ja starttaisi sillä vuoden suurimmissa kilpailuissa.

Ei siinä mitään muuta.

EX, joulukuu 2019

Dressage Masters 2019 :: Tuotosluokka
kirjoittanut omistaja
Sydäntä kivisti omituisella tavalla, kun väärä ratsastaja esiintyi hänen oman musiikkinsa tahtiin. Lynn Melin, entiseltä nimeltään Melin-Susineva, istui pieni tytär sylissään katsomossa ja seurasi kaunista tammaa ja taidokasta ratsastajaa, ja kaikki oli niin helvetin harmonista että.

Ei Lynn tiennyt, mikä olisi ollut sopiva jatko sille etälle.

Olisi ollut liikaa jatkaa, että hän toivoi harmonian pirstaloituvan. Olisi ollut huonoa ihmisyyttä myöntää, että toisen onnistuminen kismitti. Olisi ollut pienisieluisuutta alleviivaavaa ja ehdottoman sietämätöntä kohdata se tosiasia, että Emmeline Bove herätti jo kertaalleen pöydältä syrjään pyyhkäistyn mustasukkaisuuden.

Lynn oli ollut epävarma jo kauan sitten, silloin kun he vielä olivat Daniel Susinevan kanssa naimisissa, ja sitten he erosivat ja mies muutti Saksaan ja antoi hevosensa ja sille suunnitellun vapaaohjelmamusiikin Emmeline Boven käsiin. Siinä ne nyt sitten menivät, vuoden suurimmissa kilpailuissa kaikkien katseiden alla: Emmeline ja Sinevan Enchanti. Lynn kuunteli musiikkia ja pakotti itsensä katsomaan, vaikka leukaperiä kiristi ja sielua korvensi. Musiikki sopi keveästi leijailevan tamman liikkeisiin kuin valettu, niin kuin oli suunniteltu.

Miten elävästi hän muisti, kuinka musiikin suunnittelu oli alkanut. Alunperin sitä ei oltu tehty tällaiselle suurelle areenalle lainkaan, vaan kotona Vänrikinmäellä järjestettyyn tapahtumaan, johonkin niistä monista, ja kotiin sen musiikin olisi pitänyt jäädä. Downton Abbeyn soundtrackin käyttö oli varmasti ollut Danielilta rakkaudenosoitus, yksi niistä viimeisistä, sillä mies tiesi kyllä hänen mieltymyksensä kyseiseen sarjaan. Parin esikoista ja ainokaista niihin aikoihin odottanut Lynn oli kuunnellut sivusta luomistyötä, jossa Danielin musikaalisempi ystävä oli tätä kyllästymiseensä saakka auttanut. Tutuista kappaleista oli tullut hyvä olo.

Ei tullut enää. Pahinta oli, ettei hänellä ollut oikeutta tuntea omistajuutta mihinkään: ei musiikkiin, hevoseen eikä mieheen saati tämän tekemiin ratkaisuihin. Järjetön kivistys ei kuitenkaan kadonnut minnekään, vaikka juuri järjellisen ajattelun olisi pitänyt häivyttää sitä.

Why me? kesäkuu 2021

kirjoittanut omistaja
Tyhjyys ei koskaan tullut, kun sitä eniten kaipasi. Emmeline Bove olisi antanut paljon voidakseen olla tuntematta kaikkea sitä, mikä hänen mieltään juuri sillä hetkellä painoi — ja oli painanut Enchantin ensimmäisestä epäpuhtaasta askeleesta lähtien, aina enemmän tai vähintäänkin vähemmän. Oli riipaisevan epäreilua tehdä pitkäjänteisesti työtä ammattiurheilijana ja kokea sama vanha takaisku jo toistamiseen samassa pisteessä.

Jos Ennin loukkaantuminen olisi ollut edes hänen toimiensa seurausta, olo olisi helpompi kestää. Syyllisyys olisi ollut miellyttävämpi, aktiivisempi tunne kuin tämä luokaton epäoikeudenmukaisuudentuntu, kun aiemmin terve hevonen könkkäsi vailla ennakkovaroitusta eikä toipunut kuten kuului. Mutta Emmeline oli aina työskennellyt hevosen hyvinvointi etusijalla ja tehnyt parhaansa pitääkseen lähimmät työkaverinsa tyytyväisinä ja terveinä: ilman hevosia ei ollut uraa, ja Emmeline jos joku tiesi sen niin kirkkaasti, ettei koskaan ollut halukas riskeeraamaan ratsujensa hyvinvointia minkään maailman saavutuksen kustannuksella.

Emmeline seisoi hiljaa Enchantin seurassa ja antoi negatiivisten tunteiden myrskytä ylitseen. Elettyään tämän kaiken jo kerran läpi Grasenansa kanssa Emmeline tiesi, mitä tuleman piti. Seuraavina viikkoina hän tuntisi vuorotellen lamaannuttavaa epätoivoa, pisteliästä kiukkua asioiden tolaa kohtaan, turhamaista surua oman uransa puolesta, syvää harmia hevosensa kokemasta epämukavuudesta ja irrationaalista vanhenemisenpelkoa, sillä kilparatsastajana hänen uransa olisi ehkä pitkä, mutta mahdollisuuksien tulvan kannalta jokainen takaisku oli yksi palanen lisää patoon. Kolmekymppisenä hän ei vieläkään ollut saavuttanut mitään suurta, eikä olisi ihme, jos väki alkaisi tulkita sen lahjakkuuden puutokseksi, vaikka Emmelinen uraa varjostaneille olosuhteille ei kukaan mahtanut mitään.

Mitä mieltä oli olla taitava ratsastaja, jos universumi pisti hanttiin ja epäonni ilkkui kerta toisensa jälkeen? Mitä hyötyä oli kovasta työstä, jos hevosparat hajosivat alta?

Kaikkein kurjin ajatus oli kuitenkin syyllisyyden liitännäinen, vaikka Emmeline kuinka romantisoikin tunnetta yli lohduttoman vaikutuskyvyttömyyden. Entä jos hevosten loukkaantumiset kuitenkin johtuivat jostakin, mitä hän teki? Jos hänen harjoitussysteeminsä olikin perustavanlaatuisesti pielessä hänen tietämättään. Siitä seurasi kiperä pulma: mitä oikein korjata, jos ei tiedä minkään olevan vialla?

Enchantin olemus oli kaikesta huolimatta tyyni ja lempeä. Kun Emmeline silitti tamman kaulaa ja rapsutti kapeaa tähteä sen otsalla, hevonen katseli häntä luottavainen ilme silmissään. Enchantin horjumaton luottamus nosti itkun Emmelinen kurkkuun. Voi rakas tamma, kouluratsastaja ajatteli, ja toivoi syvemmin kuin mitään, että voisi luvata hevoselle saavansa sen kuntoon.